Ajankohtaista

Kaikki, Kulttuuri, luonto, Matkailu, Museo, Yritykset

Taide-, kulttuuri- ja matkailualan yrittäjä  – tule kehittämään 4.4. klo 18 Nurmijärven matkailua

16.3.2022

Nurmijärven alueen matkailun, luovien alojen sekä kulttuurialan potentiaalia ja resursseja on hahmoteltu ”Meno-paluu uudelle maalle” -hankkeeseen kuuluvissa työpajoissa.

Aiemmissa työpajoissa on kartoitettu onnistuneen matkakokemuksen haasteita ja mahdollistajia sekä löydetty ajankohtaisia palveluideoita. Työn pohjalta on kiteytetty TARUA & TOTTA Nurmijärvi  -konsepti, jonka työstämistä jatketaan 4.4. pidettävässä työpajassa. 

Tarua ja totta -työpaja ma 4.4. klo 18–20.30 kunnanvirastolla 

Työpajan tuloksena jäsentyy yhteistyöllä alustavia palvelukokonaisuuksia. Tulosten pohjalta jatketaan matkakonseptin kehitystyötä nurmijärveläisten toimijoiden kanssa.

Työpaja järjestetään kunnanviraston valtuustosalissa, Keskustie 2 B, Nurmijärvi. Toivomme, että työpajaan pääsee osallistumaan mahdollisimman moni taide- ja kulttuurialoilla sekä matkailualalla toimiva alueen toimija.

Työpajassa työskennellään klo 18–20, minkä jälkeen klo 20–20.30 Nurmijärven kunnan matkailukoordinaattori Janne Raudaskoski kertoo tulevista Visit Nurmijärvi -sivuista, uudesta tapahtumakalenterista kunnan verkkosivuilla ja Doerz Local -elämysten myyntikanavasta, joilla matkailijoille palveluita tarjoavat yritykset, yhteisöt ja yksittäiset toimijat voivat saada lisänäkyvyyttä.

Työpajaan pitää ilmoittautua, ja ilmoittautuminen tehdään sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittaudu viimeistään perjantaina 25.3.2022. 

Tervetuloa mukaan kehittämään Nurmijärven matkailua!

Nurmijärven ja viiden muun Uudenmaan kunnan alueella meneillään oleva Meno-paluu uudelle maalle -hanke kehittää ja tuottaa kulttuurilähtöisiä ja innovatiivisia matkapaketteja yhteistyössä paikallisten taide- ja kulttuurialojen sekä matkailualan toimijoiden ja kunnan kanssa. Hankkeesta vastaa Interkontti ry. Interkontti ry on monialainen yhteisö, joka muuttaa vanhan tavan matkustaa sekä muodostaa ihmisten välille todellista vuorovaikutusta.  

Takaisin listaukseen