Ajankohtaista

19.12.2025

Lautakunnat, Päätöksenteko

Sivistyslautakunnan päätökset 18.12.2025 – Esiopetuksen järjestäminen ja palvelusetelin sääntökirja hyväksyttiin

Sivistyslautakunta kokoontui torstaina 18.12.2025. Kokouksessa päätettiin muun muassa varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan päivittämisestä, esiopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2026–2027 sekä seitsemänsien luokkien enimmäisoppilasmääristä. Lisäksi lautakunta hyväksyi toimialansa osalta tilojen käyttömaksujen periaatteet ulkopuolisille toimijoille. 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan muutokset 1.1.2026 alkaen 

Sivistyslautakunta hyväksyi varhaiskasvatuksen palvelusetelin päivitetyn sääntökirjan, joka tulee voimaan 1.1.2026. Päivitys liittyy varhaiskasvatuksen palveluseteliä koskevan uuden lainsäädännön voimaantuloon sekä lupamenettelystä rekisteröintimenettelyyn siirtymiseen yksityisessä päiväkotitoiminnassa. Palveluseteli lisää perheiden valinnanmahdollisuuksia ja tukee yksityisen varhaiskasvatuksen jatkuvuutta. 

Sääntökirjaan tehtiin lainsäädännön edellyttämät muutokset, tarkistettiin valvontaan liittyviä menettelyjä ja päivitettiin käsitteitä. Lautakunta oikeutti viranhaltijat tekemään sääntökirjaan vähäisiä teknisiä tarkistuksia ja viimeistelemään ulkoasun ennen julkaisemista. 

Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2026–2027 

Lautakunta päätti esiopetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2026–2027 kunnallisissa varhaiskasvatuksen toimipaikoissa. Esiopetusta järjestetään 14 toimipaikassa, ja osa esiopetusryhmistä toimii koulujen tiloissa. 

Esiopetuksen järjestämisessä huomioidaan lasten ehyen kasvun ja oppimisen polku, ryhmien pedagogisesti tarkoituksenmukainen koko sekä tilojen tehokas käyttö. Esiopetuspaikat osoitetaan väestötietojen perusteella ilman erillistä ilmoittautumista, ja päätökset toimitetaan huoltajille suomi.fi-palvelun kautta keväällä 2026. 

Esiopetusta järjestetään seuraavissa kunnallisissa varhaiskasvatuksen toimipaikoissa ja osin koulujen tiloissa: 

  • Lukkarin esiopetus ja varhaiskasvatus (Lukkarin koulu), 2 ryhmää
  • Maaniitun esiopetus ja varhaiskasvatus (Maaniitun koulu), 3 ryhmää + miniryhmä
    • Karhunkorven ja Palojoen kouluun siirtyvien oppilaiden esiopetus järjestetään Maaniitussa
  • Nukarin päiväkoti, 1 ryhmä (ryhmässä myös nuorempia lapsia)
  • Perttulan päiväkoti (Uotilan koulu), 1 ryhmä (ryhmässä myös nuorempia lapsia)
  • Metsolan päiväkoti, 6 ryhmää
  • Länsikaaren päiväkoti, 1 ryhmä
  • Röykän päiväkoti (Röykän koulu), 1 ryhmä (tarvittaessa myös nuorempia lapsia)
  • Klaukkalan esiopetus ja varhaiskasvatus, 4 ryhmää (yhteen esiopetusryhmään sijoitetaan myös nuorempia lapsia)
  • Syrjälän esiopetus ja varhaiskasvatus (Syrjälän koulu), 1 ryhmä (tiloihin sijoitetaan myös nuorempia lapsia)
  • Haikalan päiväkoti, 3 ryhmää. Metsäkylän kouluun siirtyvien oppilaiden esiopetus järjestetään Haikalassa
  • Harjulan päiväkoti (Harjulan koulu), 1 ryhmä
  • Ylitilantien päiväkoti, 1 ryhmä
  • Kaikumetsän päiväkoti, 3 ryhmää, Valkjärven kouluun siirtyvien oppilaiden esiopetus järjestetään Kaikumetsässä
  • Daghemmet Äppelgården (ruotsinkielinen esiopetus), 1 ryhmä, ryhmäjärjestelyihin vaikuttaa ruotsinkielisten hakijoiden määrä

Seitsemänsien luokkien enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2026–2027 

Sivistyslautakunta vahvisti ylä- ja yhtenäiskoulujen seitsemänsien luokkien enimmäisoppilasmäärät lukuvuodeksi 2026–2027. Päätös ohjaa lähikoulun osoittamista ja oppilaaksiottoa sekä ensisijaisessa että toissijaisessa haussa. 

Enimmäisoppilasmäärät vaihtelevat kouluittain ja perustuvat oppilasmäärien ennakointiin sekä koulukohtaisiin tilaratkaisuihin. Määriä voidaan ylittää kuntaan tai kunnan sisällä muuttavien oppilaiden osalta. 

Seitsemänsien vuosiluokkien enimmäisoppilasmääristä lukuvuodeksi 2026–2027 (suluissa lukuvuoden 2025–2026 enimmäisoppilasmäärät): 

  • Isoniitun koulu 94 (114) 
  • Mäntysalon koulu 83 (95) 
  • Nurmijärven yhteiskoulu 140 (114) 
  • Seitsemän veljeksen koulu 139 (155) 
  • Urheilupuiston koulu 141 (141) 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan tilojen käyttömaksujen periaatteet ulkopuolisille toimijoille 1.2.2026 alkaen sivistyslautakunnan alaisen toiminnan osalta 

Tilojen käyttömaksujen periaatteet ovat olleet voimassa elokuusta 2022, mutta niitä oli tarpeen päivittää vastaamaan nykyisiä tarpeita. Sivistyslautakunta päätti hyväksyä uudet periaatteet, jotka määrittelevät selkeästi maksuttoman ja maksullisen käytön rajat sekä poikkeukset koulujen ja varhaiskasvatuksen tiloissa. Periaatteet tulevat voimaan 1.2.2026. 

Hinnoittelun yleiset periaatteet perustuvat yleiseen tasoon vastaavissa tilavuokrissa. Viranhaltijat käyttävät harkintaa läpinäkyvästi ja tasapuolisesti maksuttoman ja maksullisen käytön rajanvedossa. Tilojen maksuttoman tai maksullisen käytön tulee olla kunnan tilojen käytön periaatteiden mukaista. 

Maksuttomuuden pääperiaatteet 
Tilojen käyttö on maksutonta mm. 

  • nurmijärveläisten järjestö- ja kansalaistoimintaan liittyvässä avoimessa toiminnassa 
  • nurmijärveläisten yhdistysten kokous- ja kerhotoiminnassa sekä avoimissa tilaisuuksissa 
  • taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten ja Nurmijärven Opiston toiminnassa 
  • koulujen ja päiväkotien vanhempainyhdistysten tai -toimikuntien toiminnassa, kun tilaisuuden tuotolla tuetaan koulun tai päiväkodin toimintaa 
  • puolueiden järjestämissä vaalitilaisuuksissa 

Maksullisuuden pääperiaatteet 
Tilojen käyttö on maksullista mm. 

  • yritystoimintaan liittyvässä toiminnassa 
  • yritysten tilaisuuksissa 
  • yhdistysten tai järjestöjen myyntitilaisuuksissa ja pääsymaksullisissa tapahtumissa 
  • seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kokouksissa ja tilaisuuksissa 
  • taloyhtiöiden kokouksissa ja tilaisuuksissa 
  • ulkokuntalaisten yhdistysten kokouksissa ja tilaisuuksissa 
  • hyvinvointialueen järjestämissä kokouksissa ja tilaisuuksissa 
  • kurssimaksullisessa toiminnassa 

Sivistysjohtajalla tai hänen määräämällään viranhaltijalla on mahdollisuus kohtuullistaa tilan käyttömaksua tai tehdä maksuvapautuspäätös erityisen painavista syistä. Lisäksi sivistysjohtaja voi vapauttaa käyttökorvauksesta vapaaehtoisen pelastuspalvelu Vapepan ryhmän sen viranomaistoimintaa tukevan toiminnan osalta. 

Ilmoitus- ja keskusteluasiat 

Lautakunta merkitsi tiedoksi muun muassa Maaniitun ja Sorvankaaren päiväkotien määräaikaisen siirtymisen väistötiloihin sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen lukiokoulutuksen yksikköhinnoista vuodelle 2026. Kehitys- ja keskusteluasioissa käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2026–2030 valmistelua. Lisäksi lautakunta kuuli yksityisten varhaiskasvatuksen palveluntuottajien terveiset. Keskusteluasioina käsiteltiin myös ensimmäisen vuosiluokan oppilaiden sijoittelua lukuvuonna 2026–2027. 

Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla 29.12.2025. (Kokouksen esityslista)

Takaisin listaukseen