Ajankohtaista

Ikäihmiset, Liikunta, Viestintä

Saksalaiset toimittajat kuvasivat dokumenttia ikäihmisten palveluista Nurmijärvellä

7.6.2022

Saksalaisranskalainen Arte-kanava tekee dokumenttia Voimaa vanhuuteen -ohjelmasta Nurmijärvellä. Dokumenttielokuva julkaistaan keväällä 2023.

Voimaa vanhuuteen -ohjelma liikuttaa niin valtakunnallisesti kuin Nurmijärvelläkin.  Ohjelman tavoitteena on edistää vielä kotona itsenäisesti pärjäävien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla. Nurmijärvelläkin suuri osa ikäihmisistä haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään, ja kunnan liikuntapalveluissa tehdyllä työllä tuetaan kotona pärjäämistä. Voimaa vanhuuteen -ohjelma ja Nurmijärven kunnan toiminta olivat siinä määrin kiinnostavia, että saksalainen tv-dokumenttiryhmä saapui kuvaamaan liikuntaryhmämme toimintaa. Dokumentti julkaistaan saksalaisranskalaisella Arte-tv-kanavalla keväällä 2023.

”Toimittajia kiinnosti muun muassa se, miten ryhmään pääsee mukaan ja millaisia harjoituksia teemme. Lisäksi he kyselivät asiakkailtamme kokemuksista. Monet kertoivat, että ryhmässä liikkuminen on tärkeää fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös henkiselle hyvinvoinnille. Tämä puoli on erityisesti korostunut korona-aikana, jolloin ikäihmiset kokivat paljon yksinäisyyttä”, ryhmän ohjaajana toiminut Nurmijärven kunnan liikuntasuunnittelija Petra Kela kertoo.

Nurmijärven kunta pääsi mukaan 3-vuotiseen Voimaa vanhuuteen -hankkeeseen keväällä 2021.

”Hankkeen myötä kunnan ja kunnassa toimivien yhdistysten yhteistyö on tiivistynyt ja muun muassa tiedonkulku on parantunut toimijoiden välillä. Viikoittain kunnan liikuntapalveluiden sekä yhdistystoimijoiden järjestämissä liikuntaryhmissä on ollut satoja osallistujia, mikä on prosentuaalisesti hieno määrä. Nurmijärven ikäihmiset todella ymmärtävät liikuntakyvyn merkityksen ja lähtevät innostuneesti mukaan toimintaan”, Kela kertoo.

Uudet yhdistykset ovat tervetulleita kunnan Voimaa Vanhuuteen -hankkeeseen mukaan. Lisätietoa hankkeesta voi kysyä Petra Kelalta sähköpostitse petra.kela@nurmijarvi.fi.

Dokumentti julkaistaan keväällä 2023

Nurmijärvi ja Suomi saavat dokumentin kautta positiivista julkisuutta kansainvälisesti.
”Arte-kanavan kokoluokasta kertoo se, että 70 prosenttia eurooppalaisista voi katsoa Arten ohjelmia omalla äidinkielellään. Voidaankin todeta, että ikäihmisemme kuntoilevat Nurmijärveä hienosti maailmakartalle. On upeaa, että kuntamme liikuntapalvelut ovat tehneet työnsä niin loistavasti, että Nurmijärvi toimii eräänlaisena koko maan näyteikkunana ulospäin”, viestintäpäällikkö Teemu Siltanen iloitsee.

”Tapamme toteuttaa hyvinvointiyhteiskuntamme palveluita kiinnostaa laajasti kansainvälisesti. Meillä Nurmijärvelläkin on käynyt parin vuoden sisällä myös ranskalaisia ja italialaisia toimittajia tutustumassa opetukseen ja kouluruokailuun”, Siltanen kertoo.

Takaisin listaukseen