Ajankohtaista

Kaikki

Sääksin rannalla ilmainen ulkoilmaelokuvanäytös keskiviikkona 24.8.

17.8.2022

Sääksin uimarannan kesätapahtumien sarja huipentuu keskiviikkona 24.8. ilmaiseen ulkoilmaelokuvanäytökseen. Tapahtuma on samalla osa Keski-Uudenmaan Pride-etkojen kokonaisuutta.

Elokuun pimenevässä illassa katsoja pääsee istahtamaan viilenevälle rannalle ja nauttimaan elokuvaesityksistä isolta valkokankaalta. Ennen illan pitkää elokuvaa yleisölle näytetään rajamäkeläisen taiteilijan Tero Puhan lyhytelokuva Original.

Illan pääelokuvana nähdään Becky Albertallin menestysromaaniin perustuva Minä, Simon vuodelta 2018. Elokuva on hauska ja sydämellinen tarina aikuistumisesta, itsensä löytämisestä ja rakastumisesta. Teemat ovat ikuisia ja puhuttelevat niin nuoria kuin varttuneempiakin katsojia.

Elokuvanäytökset alkavat iltayhdeksältä, joten rannalle kannattaa varata mukaan riittävästi lämmintä päälle ja varautua muutenkin sään mukaisesti. Mukaan kannattaa ottaa myös oma viltti tai muu istuin ja leffaeväiksi vaikka kokonainen piknik-kori.

Ke 24.8. klo 21
Sääksissä tapahtuu:
Taiteilija Tero Puhan lyhytelokuva Original
Ulkoilmaelokuva – Minä, Simon
Sääksin uimaranta, Sääksjärventie 30
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

Takaisin listaukseen