Ajankohtaista

Näin Nurmijärvi rakentuu blogi, Opetus ja koulutus, Rakentaminen, Tilakeskus

Röykän koulun piha-alueelle lisää tilaa tammikuussa – väistötilat siirretään Klaukkalaan

20.12.2022

Röykän koulun vanhan osan peruskorjaus on valmistunut. Saneerauksen ajan tarvitut väistötilat siirretään koulun alueelta ensi vuoden alussa Klaukkalan koululle, kun paalutukset ynnä muut ennalta tehtävät työt Klaukkalassa saadaan tehtyä loppuvuonna. Väistötiloja tullaan käyttämään opetuksen lisätilana Klaukkalan koululla.

Röykän koulun pihalle lisää leikkitilaa

Röykän koululla sijaitsevien väistötilojen siirto pyritään tekemään niin, että siitä aiheutuu koulun piha-alueelle mahdollisimman vähän haittaa ja pihan toiminnallisuus säilyy siirron aikana lähes ennallaan.

Röykän koululla tilojen poissiirto vapauttaa koulun pihalta lisää alueita koulun oppilaiden välituntileikeille sekä leikkivälineille.

Röykän koulun saneerauksen lopputuloksena valoisa, muuntautuva ja toimiva koulu

Röykän koulun peruskorjauksessa uusittiin muun muassa rakennuksen talotekniikka kokonaisuudessaan, ja ulkoseinärakenteet osittain.  Varsinaista laajennusta ei tehty nykyisten ulkoseinien ulkopuolelle, muutoin kuin uusimalla jätehuollon vaatimat tilat nykymääräysten ja vaatimusten mukaisiksi.

Röykän koulun tiloja voi muuttaa joustavasti, mikä olikin yksi saneerauksen keskeisimpiä linjauksia. Toiminnallisuus, vuorovaikutus ja ns. luokaton oppiminen mahdollistuu hienosti uusissa tiloissa. Sisätiloissa on käytetty paljon luonnonmateriaaleja, kuten koivua. Tilojen muunneltavuus mahdollistaa nopeatkin reagoinnit erilaisiin muutoksiin, kuten esimerkiksi oppilasmäärien lisääntymiseen.

Takaisin listaukseen