Ajankohtaista

25.5.2026

Kiinteistöt, Lapset, Rakentaminen, Tilakeskus, Varhaiskasvatus

Riihipuiston päiväkodin työmaa etenee – paalutustyö aiheuttaa ajoittaista melua

Riihipuiston uuden päiväkodin työmaalla edetään suunnitellussa aikataulussa. Työmaalla on valmistunut rakennuspohjan rakennekerrokset, ja alueelle on tehty maanalaisen tekniikan asennuksia. Seuraavaksi työmaalla on vuorossa paalutustyöt, jotka alkavat maanantaina 25.5.2026.

Paalutustöistä aiheutuu ajoittaista melua ympäristöön, ja kunta pahoittelee työmaasta aiheutuvaa häiriötä lähialueen asukkaille sekä alueen toimijoille. Työvaiheen vaikutuksia on pyritty huomioimaan yhteistyössä läheisen Tähkärinteen päiväkodin kanssa, ja päiväkodin lepohetken ajaksi klo 12–13 on sovittu päivittäinen tauko paalutustöihin.

Paalutustöiden arvioidaan kestävän tämän ja ensi viikon ajan. Tämän jälkeen työmaalla jatkuvat perustuksiin liittyvät työt, mutta eniten melua aiheuttava työvaihe päättyy

Samalla myös Riihipuiston uuden päiväkodin moduulien valmistus etenee suunnitellusti. Tavoitteena on, että uusi päiväkoti valmistuu syksyn aikana.

(Kuva: Havainnekuva/Parmaco)

(päivitetty tiedote 25.5. klo 14.38, lisätty tieto paalutuksen arvioidusta kestosta).

Takaisin listaukseen