Muut viranomaiset, Valmius, Viestintä, Yhdistykset
Rajamäellä AVAK-harjoitus osa Turvallinen Uusimaa 2026 -kotiseutuharjoitusta 5.9.2026
Nurmijärvellä harjoitellaan lauantaina 5. syyskuuta Seitsemän Veljeksen koululla Rajamäellä alueellisen valmiuskeskuksen (AVAK) toimintaa. Harjoituksessa harjoitellaan esimerkiksi evakuoitujen kuntalaisten vastaanottamista sekä kunnan, viranomaisten, järjestöjen ja vapaaehtoisten yhteistyötä häiriötilanteessa.
Harjoitus huipentaa jo keväällä alkanutta alueellisen valmiuskeskuksen eli AVAKin kurssia. Nurmijärvi on ollut AVAK-toiminnassa edelläkävijä ja Nurmijärven kunta järjestää AVAK-kurssin vuosittain. Tänä vuonna kurssin päättävä harjoitus toteutetaan toiminnallisena ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019.
Harjoituksessa ovat kunnan lisäksi mukana muun muassa Säteilyturvakeskuksen säteilymittausjoukkue, MPK, Suomen Punaisen Ristin Nurmijärven osasto, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu sekä Keusoten sosiaali- ja kriisipäivystys. Tarkoituksena on harjoitella käytännössä, miten eri toimijat työskentelevät yhdessä ja miten niiden toimintaa koordinoidaan valmiuskeskuksessa.
Harjoitus on osa laajempaa MPK Turvallinen Uusimaa 2026 -kotiseutuharjoitusta, jota järjestetään Nurmijärven lisäksi Kirkkonummella, Sipoossa ja Helsingissä. Harjoitukseen osallistuu kaikkiaan lähes 800 henkilöä.
Harjoitus näkyy Rajamäellä lauantaina 5.9.
Seitsemän Veljeksen koululla ja sen ympäristössä voi näkyä lauantain aikana tavallista enemmän ihmisiä ja harjoitustoimintaa. Kyse on ennalta suunnitellusta harjoituksesta, joten toiminnasta ei tarvitse huolestua.
Harjoituksen tarkoituksena on varmistaa, että tositilanteessa eri toimijat osaavat toimia sujuvasti yhdessä kuntalaisten auttamiseksi.
Nurmijärven kunnan somekanavissa voi seurata tunnelmia harjoituksesta lauantain aikana.
Lue lisää Turvallinen Uusimaa 2026 -kotiseutuharjoituksesta .