Kestävän kasvun ohjelma, Päätöksenteko, Talous
Poliittinen ohjausryhmä asetti viranhaltijoille 7 miljoonan euron sopeutustavoitteen
Nurmijärven kunnan taloustilanne on haastava, ja kunnan lainakanta on nousemassa 370 miljoonaan 2020-luvulla. Kunnanvaltuuston nimeämä poliittinen ohjausryhmä kokoontui 9.6.2026. Ohjausryhmä käsitteli säästöpainetta ja asetti viranhaltijoille valmistelun sopeutustavoitteeksi 7 miljoonaa euroa. Ohjausryhmä käsitteli lisäksi mahdollista investointikattoa, kunnan omistuksia sekä syksyn kokousaikatauluaan. Ohjausryhmä ei tehnyt vielä päätöksiä tulevan ohjelmaesityksen sisällöistä.
Ohjausryhmä tutustui kokouksessaan 9.6.2026 päivitettyihin painelaskelmiin. Niiden perusteella ohjausryhmä asetti kunnan viranhaltijoille kestävän kasvun ohjelman valmistelun sopeutustavoitteeksi 7 miljoonaa euroa. Sopeutukset olisivat luonteeltaan pysyviä ja saavutettaisiin vuoteen 2030 mennessä. Viranhaltijat valmistelevat esityksiä toimenpiteistä ohjausryhmälle. Ohjausryhmän tavoitteena on löytää kestäviä ja vaikuttavia ratkaisuja, jotka tukevat kunnan elinvoimaa ja taloudellista vakautta pitkällä aikavälillä.
Nurmijärven kunnan haasteena ovat merkittävät investointipaineet ja niistä johtuva velkaantuminen. Kunnan lainakannan ennakoidaan kasvavan alle 200 miljoonasta noin 370 miljoonaan euroon vuosikymmenen loppuun mennessä. Korkokustannusten arvioidaan nousevan yli 9 miljoonaan euroon vuosikymmenen lopussa.
Kokouksessaan 9.6. ohjausryhmä käsitteli mahdollisuutta asettaa investointikatto kunnalle. Lisäksi ohjausryhmä käsitteli kokouksessaan kunnan omistuksia ja syksyn kokousaikataulua. Ohjausryhmä ei tehnyt vielä päätöksiä tulevan ohjelmaesityksen sisällöistä.
Kunnan talous kestävälle uralle
Ohjausryhmän tehtävänä tuoda esitys kunnan kestävän kasvun ohjelmasta. Työn tavoitteena on saattaa kunnan talous kestävälle uralle ja löytää keinoja hallita kasvua pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Ohjausryhmä ei ole lähtökohtaisesti rajannut sopeutusten tai tulopuolen lisäämisen keinovalikoimaa ennen selvityksistä saatuja lisätietoja.
Kestävän kasvun ohjelmassa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti kunnan taloutta, mukaan lukien käyttötalousmenoja, tulopuolen kehittämistä, investointien toteutustapoja sekä muita mahdollisuuksia keventää kunnan taseeseen kohdistuvaa painetta.
Yhteistyössä kohti ratkaisua
Ohjausryhmään kuuluu edustaja kaikista valtuustoryhmistä sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Joona Suomi (kok.). Muut ohjausryhmän jäsenet ovat: Otto Suhonen (kesk.), Maria Luoma (sd.), Mira Lappalainen (peruss.), Juhani Vuorisalo (kans.), Leni Niinimäki (vihr.), Nelli Piikkilä (vas.) ja Ina Kuula (kd.) sekä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riikka Raekannas (kesk.) ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Hägg (kok.). Kunnan johtavat viranhaltijat toimivat ohjausryhmässä asiantuntijaroolissa.
Viestintä
Ohjausryhmän valmistelusta tiedotetaan avoimesti kunnan työntekijöitä, päättäjiä ja kuntalaisia.
Ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona 8.4.2026. Kokoustiedotteen voi lukea kunnan verkkosivuilta.