Ajankohtaista

Kaikki

Nurmijärvi luopuu yhdestä 7 veljeksestä säästötoimenpiteenä – huutokauppa tänään

1.4.2023

Nurmijärven kunta on päättänyt myydä yhden seitsemästä veljeksestä. Kunnan talouden sopeuttamiseen ja tervehdyttämiseen tähtäävän NUUKA-ohjelman valmisteluun liittyen kunnanvirastolla on ideoitu uusia säästötapoja.

Nurmijärvellä ei valitettavasti ole enää varaa pitää kaikkia seitsemää veljestään, vaan säästösyistä kunta on päättänyt luopua yhdestä.

”Seitsemän raavaan miehen ylläpito ei ole halpaa hommaa. Vuositasolla säästöä syntyy jo pelkästään tulostinmusteesta, kun jatkossa kunnan materiaaleihin tarvitsee tulostaa vain kuusi miestä”, järkeilee kunnan talousjohtaja Erno Kontio.

Kunnanvaltuusto ei ole kuitenkaan vielä päässyt yksimielisyyteen, kuka veljeksistä myydään.

”Eero varsin näsäviisaana on melko rasittava, varsinkin jos kokous venyy pitkäksi. Simeoni puolestaan on pahimmillaan todella raskasta seuraa ja Juhani taas kova määräilemään”, tiivistää ongelman April Sillinen, kunnanvaltuuston nimeämän työryhmän puheenjohtaja.

Nurmijärven kunta järjestää huutokaupan veljeksestä 1.4.

”Luvassa on ainakin pienimuotoinen huutomyrsky. Odotamme huutoa erityisesti Tuusulasta, Siuntiosta ja Helsingistä”, April Sillinen analysoi.

Takaisin listaukseen