Ajankohtaista

Kulttuuri, Liikunta, Matkailu, Monikkosali, Museo, Sääksi, Tapahtumat, Uimarannat, Viestintä

Nurmijärven kunta kehittää matkailua kesäksi 2022

1.2.2022

 

Nurmijärven matkailua kehitetään tänä keväänä. Nurmijärven kunta tekee elinkeinopoliittisen ohjelman mukaisia toimenpiteitä, joita ovat mm. kehittämis- ja verkostotyö alan yritysten kanssa, luonto- ja kulttuurikohteiden tuotteistamisen sekä matkailu- ja tapahtumaviestinnän kehittäminen. Matkailuun on kohdennettu tämän vuoden alusta myös henkilöresurssi, jonka avulla vauhditetaan matkailualan kehitystä ja tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteena on matkailuliiketoiminnan kehittäminen Nurmijärvellä.  

Kevään 2022 aikana työn alla on seuraavia toimia: 

Visit Nurmijärvi – Uusi innostava matkailusivusto 

Nurmijärven kunta on uudistamassa kunnan matkailusivut ja lanseeraamassa Visit-sivuston kesäsesongin alkuun mennessä. Sivustolla on tarkoitus näyttää, mitä koettavaa ja tapahtumia Nurmijärvellä on, mistä palveluita löytyy ja mistä niitä voi ostaa. Kun sivusto etenee sisältövaiheeseen, tiedotamme paikallisia yrittäjiä ja toimijoita siitä, kuinka uudelle innostavalle Visit-sivustolle pääsee mukaan. 

Entistä parempi tapahtumakalenteri 

Samassa yhteydessä Visit-sivu-uudistuksen kanssa uudistamme kunnan tapahtumakalenterin, joka korvaa kunnan nykyisen kalenterin. Uusi kalenteri toimii yhteen Visit-sivuston kanssa, mutta toimii myös koko kunnan yhteisenä tapahtumien alustana. Tavoitteena on, että kaikki kunnassa järjestettävät tapahtumat tulisivat näkymään yhdestä paikasta helposti. Uudistus palvelee matkailijoita, kuntalaisia ja tapahtumia järjestäviä yrityksiä, yhteisöjä ja toimijoita. 

Alusta, josta elämystuotteita voi ostaa 

Suunnitelmissa on toteuttaa yhteistyössä yrittäjien ja matkailupalvelujen tarjoajien kanssa alusta, jonka kautta matkailijat voisivat ostaa suoraan verkosta Nurmijärven matkailupalveluita – myös niiltä toimijoilta, joilla ei ole tällä hetkellä omaa verkkokauppaa. Alustalle tai yrityksen omaan verkkokauppaan ohjattaisiin Visit-sivustolta. 

Uudenmaan AarreApp 

Nurmijärven kunta on lähtenyt mukaan Uudenmaan AarreApp-matkailusovellukseen. AarreApp -sovelluksessa älypuhelimen avulla voi tehdä löytöjä Uudenmaan alueella matkaillessa. Sovellukseen lisätään mielenkiintoiset kohteet ja palvelut. Matkailupalvelujen tarjoajat Nurmijärveltä ovat tervetulleita mukaan.  

Kesäesite ja matkailukartta 

Useiden iloksi kunta julkaisee tänäkin vuonna kesäesitteen sekä printtinä että digitaalisesti. Esitteestä löytyvät helpossa muodossa kuntamme alueella tarjottavat palvelut sekä Nurmijärven matkailukartta. Esitteen myötä kannustetaan nurmijärveläisiäkin lähimatkailemaan kauniin ja kokemusrikkaan kuntamme alueella.  

 

Matkailukoordinaattorina Nurmijärven kunnassa on aloittanut vuoden 2022 alusta Janne Raudaskoski janne.raudaskoski@nurmijarvi.fi  

Takaisin listaukseen