Valmius, Varhaiskasvatus, Viestintä
Nurmijärven kunnan ohjeet droonien aiheuttamien häiriötilanteiden varalle
Nurmijärven kunta on määritellyt kriittiset toiminnot, jotka järjestetään myös droonien aiheuttaminen häiriötilanteiden aikana. Näihin kuuluvat mm. varhaiskasvatus, ateriapalvelut, siivous ja infrastruktuuripalvelut. Kunta toimii lähtökohtaisesti viranomaisten vaaratiedotteiden ja ohjeiden mukaisesti. Toiminta jatkuu mahdollisimman normaalisti, kuitenkin turvallisuus huomioiden.
Ohjeistuksen avulla kunta varautuu tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kunta antaa lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Näin kunnan palvelut toimivat koulujen kesäloma-aikana 1.6.-11.8.2026, jos pelastusviranomainen antaa vaaratiedotteen drooneista:
- Varhaiskasvatus avautuu ja toimii kesäaukioloaikojensa mukaan normaalisti. Myös varhaiskasvatuksen ruoka- ja siivouspalvelut toimivat normaalisti
- Koulut ja oppilaitokset sekä aamu- ja iltapäivätoiminta ovat kesälomalla.
- Infrastruktuuripalvelut (mm. vesi, ICT, tilapalvelut, katujen kunnossapito) käynnistyvät ja toimivat tarvittavalla henkilöstöllä.
- Joukkoliikenne toimii normaalisti, ellei turvallisuusviranomainen määrää niitä keskeytettäväksi.
- Jos vaaratiedote tulee kesken työpäivän, suojaudutaan sisätiloihin. Palvelun asiakkaat ja rajatusti myös sivulliset voivat suojautua kunnan tiloihin.
- Palvelupisteitä (esimerkiksi uimahalli, kirjastot, museot, liikuntapaikat, työllisyyspalvelut, asiakaspalvelupisteet) ei avata. Jos vaaratiedote annetaan palvelun aukioloaikana, palvelua ei lähtökohtaisesti keskeytetä, vaan toimintaa jatketaan mahdollisuuksien mukaan suojautuneena.
Kunta viestii muutoksista palveluissaan ja tukee muuta viranomaisviestintää muun muassa verkkosivuillaan (nurmijarvi.fi), Päikyssä sekä sosiaalisen median kanavissa (WhatsApp, Facebook ja Instagram). Voit seurata kunnan WhatsApp-kanavaa tämän linkin kautta.
Kunta on ohjeistanut henkilöstöään droonien aiheuttamien vaaratilanteiden varalta erikseen.
Tietoa drooniuhkaan varautumisesta löytyy sisäministeriön/pelastustoimen verkkosivustolta (www.pelastustoimi.fi/drooniuhka). Suosittelemme tutustumaan sivustolta löytyviin ohjeisiin ja lataamaan 112 -sovelluksen, jotta saat mahdolliset vaaratiedotteet. Tarkistathan myös sovelluksen ilmoitusasetukset.
Kunta tekee tiivistä yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa sekä muiden Keski-Uudenmaan alueen kuntien ja hyvinvointialueen kanssa. Kunta seuraa valtakunnallista tilannekuvaa sekä viranomaisten ohjeita ja kehittää toimintaansa niiden pohjalta.