Ajankohtaista

Hyvinvointi, Ilmastotyö, Näin Nurmijärvi rakentuu blogi, Siistiksi, Viestintä

Näin Nurmijärvi rakentuu blogi: Ympäristöystävällistä ystävänpäivää!

9.2.2024

Ystävänpäivä lähestyy, onhan se jo ensi viikon keskiviikkona 14.2. Ystävänpäivä eli Pyhän Valentinuksen päivä tuli kalenteriin meillä Suomessa vasta 1980-luvun loppupuolella. Muualla maailmassa sitä on juhlittu jo satoja vuosia. Monet ystävänpäivään liittyvät tavat ovat kotoisin Englannista, julistihan kuningas Henrik VIII sen viralliseksi juhlapäiväksi jo vuonna 1537. Tätä nykyä se ehkä voi olla jopa suosituinta Yhdysvalloissa.

Ystävänpäivä oli alun perin päivä, jolloin oli mahdollista lähettää rakkaudentunnustus, jopa salaisellekin ihailun kohteelle. Nykyään ystävänpäivä on nimensä mukaisesti myös ystävien päivä, jolloin lähetellään punaisella sydämellä varustettuja kortteja ystäville. Toki ystävänpäivän kortteja ja sydämenmuotoisia suklaarasioita annetaan omalle rakkaalle, puolisolle ja kumppanille.

Aineeton ystävänpäivä

Mitäpä, jos tänä vuonna se kortti olisikin samalla aineeton lahja jollekulle muulle, joka varmasti tarvitsee ystävällistä elettä ja apua muilta ihmisiltä. Aineettoman lahjan ostaessa lähetät apua sinne, missä sitä kaivataan ja sellaiselle kohteelle, joka on itsellesi tärkeä. Samalla ilahdutat ystävääsi ja rakastasi sähköisellä tai tulostetulla kortilla, joka kertoo sekä merkityksellisestä kädenojennuksesta että ystävää ilahduttavista sanoistasi.

Aineettomia lahjoja on lukuisia, niin kuin niitä tarjoavia hyväntekeväisyysyrityksiäkin. Tässä muutamia vaihtoehtoja ja esimerkkejä lahjoista, jos innostut tänä vuonna perinteisen kortin ja lahjan sijasta tekemään hyvää.

World Vision

Lahjakategorioina ilmasto, hätäapu, koulutus, toimeentulo ja tyttöjen oikeudet. Esimerkkejä aineettomista lahjoista:

  • metsähehtaari Etiopiaan 36 € – ehkäisee maaperän köyhtymistä, ylläpitää luonnon monimuotoisuutta, vähentää ääri-ilmiöitä, antaa ruokaa lehmille ja vuohille, parantaa satoa –> lasten ravitsemus ja terveys paranee
  • avustuspaketti Ukrainan lapsille 42 € – tuet humanitaarista avustustyötä, jolla perheet saavat ruoka-apua, käteisapua sekä tarvikkeita talvea varten
  • vuohi 42 €: vähävarainen perhe saa vuohen sekä tukea uuden kotieläimen hoitoon. Ravitsevaa vuohenmaitoa lapsille ja mahdollisesti myös lisätuloja perheelle, joilla perhe voi kustantaa lasten koulu- tai lääkärikuluja
  • ruokaa lapsille 7 €: tuetaan kyläyhteisöjen ruoantuotantoa. Opetetaan perheille monipuolisen ja ravitsevan ruoan viljelyä, mikä sekä lisää ruoan tuotantoa että auttaa perheitä selviämään kuivista kausista

World Visionin aineeton lahjakauppa

Pelastakaa lapset ry

Pelastakaa lapset ry:n Toivekaupasta lahjan ostamalla voi auttaa lapsia ja perheitä sekä kotimaassa että ulkomailla. Lahjan ostaja voi lähettää sähköpostitse ystävänpäivänä kortin omalla tervehdyksellään varustettuna.

Toivekaupan lahjaesimerkkejä:

  • Kotimaan vähävaraisille perheille: ruokatukea 70 €, harrastustukea lapselle 40 €
  • Ulkomaille konfliktialueen lapsille: lämmin peitto talven suojaksi 10 €, lämpimät talvivaatteet 28 €, koulutarvikkeet 25 € tai puhdasta vettä 36 €

https://www.pelastakaalapset.fi/lahjoittaminen/toivekauppa/

Punainen risti

Punaisen Ristin verkkokauppa on auki aina, ja sieltä voi lähettää vaikuttavan lahjan ystävälle sähköpostiin. Korttiin voi lisätä haluamansa tekstin sekä ajastaa sen lähettämisen.

Esimerkkejä vaikuttavista, aineettomista lahjoista ystävälle ja rakkaille:

https://punaisenristinkauppa.fi/fi/vaikuttavat-lahjat

Toisenlainen lahja

Toisenlainen Lahja on panostanut ystävänpäivään, tarjolla ystävänpäivälahjoiksi ovat halaus 15 € ja rakkautta 30 €. Näillä summilla tuet köyhimpien maiden ihmisiä parantamaan itse elinolojaan koulutuksen ja työn avulla. Kirkon Ulkomaanapu toimittaa avun perille.

Sähköiseen korttiin voi liittää omat terveiset lahjansaajalle sekä halutessasi valitsemasi kuvan. Sen voi lähettää sähköpostitse tai sen voi myös jakaa Facebookissa tai WhatsAppissa.

https://www.toisenlainenlahja.fi/

 

Ympäristöystävällistä ja materiaalitonta YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!Sydän, joka rakentuu kahdesta toisiaan halaavasta puolikkaasta.

 

Bloggaajana

Jaana Solin, viestinnän asiantuntija

 

 

>>> Näin Nurmijärvi rakentuu blogi

Takaisin listaukseen