Ajankohtaista

Monikko, Nuoriso, Viestintä

Merja Winha-Järvinen eläkkeelle – Monikon edessä oleva alue nimettiin Winhatoriksi

1.4.2022

Nurmijärven kunnan pitkäaikainen nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen jäi tänään eläkkeelle. Winha-Järvinen työskenteli Nurmijärven kunnan palveluksessa 40 vuotta ja oli vuosien saatossa mukana lukuisissa eri hankkeissa, mm. Klaukkalan Monikon rakentamisessa. Hänen viimeisenä työpäivänään Monikon edessä oleva aukio nimettiin Winhatoriksi. Lisäksi Merja sai Monikkosalin nimikkopenkin.

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä muisti Merjaa 1.4.

”Maailma tai Nurmijärvikään ei ehkä tullut 40 vuodessa ihan valmiiksi, mutta kuten historiaa tekevät naiset, Merja on tehnyt rohkeasti osansa, uinut tarvittaessa vastavirtaan ja raivannut tien seuraajalleen. Kiitos Merja!”,

Merja Winha-Järvisen työ nurmijärveläisen nuorison eteen alkoi jo ennen naisen siirtymistä kunnan palvelukseen. Aktiivinen Merja osallistui jo nuorena 1970-luvulla mielenosoituksiin nuorison puolesta ja oli perustamassa nuortenkerho Ultraa, prätkäkerhoa ja järjestämässä Nurmijärvelle tapahtumia discoista konsertteihin.

”Olen tehnyt aina työtä sen syrjityn joukon puolesta ja halunnut, että nuoret huomioidaan. Syy ammatinvalinnalle heräsi 70-luvun vanhoillisessa nurmijärveläisessä takapajulassa”, Winha-Järvinen on kuvannut nuoruuttaan. Lue Merjan jäähyväishaastattelu kunnan Nurmijärvi-tiedotuslehdestä 1/22.

Kiitos Merja työstäsi kunnan ja erityisesti nurmijärveläisten nuorten eteen!

Uutena nuorisopäällikkönä kunnassa on aloittanut Katja Günther.

 

Takaisin listaukseen