Kaavoitus, Lautakunnat, Maankäyttö, Päätöksenteko
Maankäyttölautakunnan 16.9.2025 päätökset
Maankäyttölautakunnan päätökset tehtiin esityslistan mukaisesti. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Klaukkalan Sudentullin työpaikka-aluetta koskeva asemakaavaehdotus ja tonttijakoehdotus asetetaan nähtäville sekä esittää kunnanhallitukselle lisäksi Savikon aurinkovoimalan osayleiskaavaluonnoksen asettamista nähtäville. Lisäksi lautakunta päätti Rajamäen osayleiskaavan vireilletulosta.
Kokouksen sisältö ja päätökset
§ 14 Savikon aurinkovoimalan osayleiskaavan luonnos
Osayleiskaavaluonnos koskee Savikon aluetta, joka sijaitsee noin kilometrin päässä Nurmijärven kirkonkylän pohjoispuolella ja Rajamäen taajaman itäpuolella, valtatien 3 (E12) ja seututien 130 tuntumassa. Hankkeeseen ryhtyvä suunnittelee aurinkoenergian tuotantoa kaava-alueelle eli noin 165 ha laajuista aurinkovoimalaa. Voimalan toteutuminen edistäisi Suomen tavoitetta vähentää kansallisia kasvihuonekaasupäästöjä sekä tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa toiminto alueelle sekä arvojen turvaaminen muun muassa lieventämällä hankkeesta aiheutuvia mahdollisia haittoja lähialueen asukkaille, ympäristölle ja elinkeinotoiminnalle. Hanke lisää kunnallis-, kiinteistö- ja yhteisöverotuloja työllistämisvaikutuksen ja yritystoiminnan lisääntymisen kautta.
Maankäyttölautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle osayleiskaavaluonnoksen asettamista nähtäville ja pyytää lausuntoja ja mielipiteitä kaavan valmisteluaineistosta. Pöytäkirja tarkastettiin tämän osalta jo kokouksessa.
§ 15 Ympäristötoimialan osavuosikatsaus ajalta 1.1-30.6.2024 (maankäyttölautakunta)
Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
§ 16 Ympäristötoimialan talousarvio 2026 ja taloussuunnitelma 2027–2028 (maankäyttölautakunta)
Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
§ 17 Yksityisteiden kunnossapitoavustukset vuonna 2025
Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
§ 18 Yksityisteiden perusparannusavustukset vuonna 2025
Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
§ 19 Rajamäen osayleiskaava, vireilletulo
Osayleiskaavan suunnittelualue on kooltaan noin 39 km2, sisältäen Rajamäen ja Herusten asemakaavoitetut alueet sekä niitä ympäröivää maaseutualuetta. Alueella on noin 7 800 asukasta ja 2 100 työpaikkaa.
Kaavan laatiminen alkaa vireilletulolla ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmalla (OAS), jossa esitellään kaavoituksen päätavoitteet, suunnittelun eteneminen, osallistumismahdollisuudet sekä kaavoitusprosessin alustava aikataulu.
Maankäyttölautakunta päätti Rajamäen osayleiskaavan tulevan vireille.
§ 20 3–351 Sudentullin työpaikka-alue, asemakaava, ehdotus
Sudentullin työpaikka-alue on pinta-alaltaan noin 96 ha, ja se sijaitsee Klaukkalan taajaman pohjoisosassa rajautuen Klaukkalan Kehätien (mt 132) ja Lähilammentien väliselle alueelle.
Asemakaavan laatiminen vastaa kunnan strategista tavoitetta työpaikkaomavaraisuuden lisäämisestä ja tarkoituksena on suunnitella työpaikkatoimintoja Klaukkalan osayleiskaavan ja suunnitteluvaraussopimuksen mukaisesti. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa laajamittaisen datakeskuksen sijoittaminen alueelle. Kunnanhallitus hyväksyi helmikuussa 2024 aluetta koskevan suunnitteluvaraussopimuksen, jonka kunta on tehnyt Fortum Power and Heat Oy:n kanssa.
Asemakaavaehdotus perustuu kattaviin selvityksiin, jotka koskevat mm. alueen luontoarvoja, hulevesiä, muinaisjäännöksiä, rakennuksia, rakennettavuutta, liikennettä, melua, taloutta ja ilmastoa. Selvityksiä on tarkennettu kaavaehdotusvaiheessa ja kaavaratkaisua on kehitetty niiden perusteella.
Asemakaava on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kunnanvaltuusto. Asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättää kunnanhallitus.
Maankäyttölautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että Klaukkalan Sudentullin työpaikka-aluetta koskeva asemakaavaehdotus ja tonttijakoehdotus asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi sekä antaa vastineet asemakaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteeseen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän osalta jo kokouksessa.
§ 21 Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin
Hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.
§ 22 Ilmoitusasiat merkittiin tiedoksi.
Maankäyttölautakunnan 16.9.2025 esityslista.
Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla 26.9.2025.