Ajankohtaista

Kulttuuri, Monikkosali, Tapahtumat

Maailmalla menestyvä jousikvartetti esiintyy Monikkosalissa

4.3.2024

Musiikin ystäviä hemmotellaan harvinaisella herkulla, kun maamme menestyneimpiin jousikvartetteihin kuuluva Meta4 konsertoi Klaukkalassa sunnuntaina 24. maaliskuuta.

Viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen, alttoviulisti Atte Kilpeläinen sekä sellisti Tomas Djupsjöbacka ovat niittäneet mainetta maailmanlaajuisesti. Kokoonpano on saanut merkittäviä palkintoja ulkomailla ja Suomessa, ja kiertänyt konserttisaleja Kuhmosta Pariisiin ja New Yorkista Wagga Waggaan.

Monikkosalissa Meta4 yhdistelee suomalaisten nykymusiikkisäveltäjien tuotantoa säveltaiteen jättiläisten teoksiin. Ohjelmassa ovat Outi Tarkiaisen Trois Poèmes, Ludwig van Beethovenin Jousikvartetto Op. 135, Jouni Kaipaisen Jousikvartetto no 6 ”The Terror Run” sekä Maurice Ravelin Jousikvartetto.

Hyvästä, erityisesti akustiselle musiikille mitoitetusta, akustiikasta tunnettu Monikkosali on omiaan takaamaan täyteläisen ja vivahteikkaan soinnin huippumuusikoiden esitykselle.

Meta4
Meta4. Kuva Tero Ahonen.

Su 24.3. klo 15. Meta4. Liput Lippupisteestä, R-kioskeilta ja Monikon lipunmyynnistä. Lippuja on saatavissa Kaikukortilla. Lisätietoa Kaikukortti-lipuista ja alle 18-vuotiaiden alennuslipusta saa Monikon lipunmyynnistä. Monikkosali, Kuntotie 7, Klaukkala. Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut.

Takaisin listaukseen