Ajankohtaista

4.9.2026

Hyvinvointi, Koulutus, Kuntastrategia, Lapset, Liikunta, Nuoriso, Opetus ja koulutus

Liikunnallinen elämäntapa osaksi peruskoulujen arkea 

Elokuussa 2026 voimaan astunut valtakunnallinen perusopetuslain muutos velvoittaa esi- ja perusopetusta edistämään lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa. Tutkimusten mukaan fyysinen aktiivisuus koulupäivän aikana tukee muun muassa oppimisen edellytyksiä. Tavoitteena on tehdä liikkumisesta luonteva osa koulupäivää ja tukea oppilaiden hyvinvointia. Myös Nurmijärven kuntastrategia, Suomen liikkuvin ja yhteisöllisin kunta, tukee tätä tavoitetta.  

Liikkuminen osaksi koulupäivää 

Uuden lain myötä kouluissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota siihen, miten liikkumista voidaan lisätä tavallisen koulupäivän aikana. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi: 

  • välituntitoiminnan kehittämistä ja lisäämistä 
  • liikunnallisiin koulumatkoihin kannustamista 
  • oppituntien säännöllistä tauottamista 
  • toiminnallisten ja liikettä sisältävien työtapojen sekä ulkona oppimisen hyödyntämistä opetuksessa. 

Tavoitteena on löytää kouluarkeen sopivia tapoja liikkua ja pitää taukoja. 

Koulujen henkilöstö saa tukea ja uusia ideoita 

Liikunnallisen toimintakulttuurin kehittäminen on yhteinen tavoite, johon koko kouluyhteisö osallistuu. Koulujen johtoa on koulutettu liikunnallisen toimintakulttuurin johtamiseen. Opetushenkilöstö on puolestaan saanut koulutusta hyvinvointia tukevan toimintakulttuurin rakentamiseen sekä käytännön vinkkejä opetuksen toiminnallistamiseen ja tauottamiseen. 

Lisäksi koulujen vastuuhenkilöt kokoontuivat Hyvinvoinnin ja liikkumisen teemapäivään. Päivässä tarkasteltiin koulujen omia toimintatapoja ja rakenteita, jaettiin hyviä käytäntöjä sekä etsittiin uusia ideoita siihen, miten oppitunneille ja koko koulupäivään saataisiin lisää liikettä. 

Kaksi poikaa pelaa palloa.

Hyvää liikkeellä -kehittämistyö jatkuu koko lukuvuoden 

Uusi lakimuutos ohjaa vahvasti myös tämän lukuvuoden Hyvää liikkeellä -kehittämistyötä. Koulujen toimintatapoja ja rakenteita kehitetään niin, että ne tukevat liikkumista ja hyvinvointia mahdollisimman luontevasti osana koulupäivää. 

Syksy on käynnistynyt vauhdikkaasti. Lukuvuoden aikana seurataan, millaisia uusia toimintatapoja ja ratkaisuja Nurmijärven kouluihin syntyy. Tavoitteena on, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus liikkua ja virkistyä koulupäivän aikana ja että liikkeestä muodostuu luonteva osa oppitunteja ja koulun arkea.  

Takaisin listaukseen