Ajankohtaista

Lautakunnnat, Liikenne

Liikennetutkimus kertoi karua kieltä ajonopeuksista

5.11.2021

Liikennetutkimuksessa saadaan tietoa liikennemääristä ajoneuvoluokittain sekä autoilijoiden ajonopeuksista. Tutkimustietoa käytetään pohjatietona liikenteen välityskyvyn ja liikenneturvallisuuden suunnittelussa. Kunnan vuoden 2020 liikennetutkimus tehtiin kolmena päivänä, 27.–29.10., ja sen tuloksia esiteltiin tekniselle lautakunnalle eilen.

Liikennetutkimuksen mittauspisteet valittiin pääsääntöisesti kuntalaisilta saatujen aloitteiden perusteella. Mittauspisteet olivat Myrskylinnuntiellä ja Ylitilantiellä Klaukkalassa, Heikkiläntiellä Kirkonkylällä, Patruunantiellä Rajamäellä ja Kassakummuntiellä Röykässä. Kaikissa mittauspisteissä tutkittiin molemmat ajosuunnat.

Klaukkalassa alle viidennes autoilijoista noudatti nopeusrajoitusta

Tutkimustulosten mukaan Myrskylinnuntiellä liikennöi pohjoiseen suuntaan kohti Lepsämäntietä 240 ajoneuvoa vuorokaudessa ja etelään päin Lintuparventielle 210 ajoneuvoa vuorokaudessa.  Nopeusrajoituksen 30 km/h mukaisesti ajoi pohjoisen suuntaan 18 % autoilijoista ja etelän suuntaan 11 % autoilijoista. Keskinopeudeksi Myrskylinnuntiellä muodostui 36,9 km/h. 

Ylitilantiellä liikennöi 484 ajoneuvoa idän suuntaan kohti Yli-Kunnarinmutkaa ja 500 ajoneuvoa lännen suuntaan kohti Kirkkotietä. Idän suuntaan autoilevista noin 11 % ja lännen suuntaan noin 12 % ajoi nopeusrajoituksen 30 km/h mukaisesti.

Kohti Yli-Kunnarinmutkaa ajavista autoilijoista 40 % ajoi ylinopeutta 10–20 km/h, ja yli 20 km/h ylinopeutta ajoi 14 %. Kohti Kirkkotietä ajoi 39 % autoilijoista ylinopeutta 10–20 km/h, ja yli 20 km/h ylinopeutta kaasutteli 10 % autoista. Keskinopeudeksi Ylitilantiellä muodostui 40,5 km/h.

Kirkonkylällä ja Rajamäellä liikenne vilkkainta

Heikkiläntiellä Kirkonkylällä liikennöi vuorokaudessa 975 ajoneuvoa etelän suuntaan kohti Ihantolantietä ja 1074 ajoneuvoa pohjoisen suuntaan kohti Väinöläntietä. Nopeusrajoitusta 30 km/h tunnissa noudatti etelän suuntaan autoilevista 16 % ja pohjoisen suuntaan autoilevista 11 %. Lähes puolet autoilijoista ajoi ylinopeutta 10–20 km/h. Keskinopeudeksi Heikkiläntiellä muodostui 42,1 km/h.

Rajamäen Patruunantiellä ajoi vuorokaudessa tutkimuksen mukaan 523 ajoneuvoa etelän suuntaan kohti Keskusraittia ja 556 pohjoisen suuntaan kohti Valta-akselia.

Nopeusrajoitusta 40 km/h noudatti etelän suuntaan ajavista 10 % ja pohjoisen suuntaan 7 %. Ylinopeutta yli 20 km/h kaahaili kohti Keskusraittia 14 % ja kohti Valta-akselia 17 % autoilijoista. Keskinopeudeksi Patruunantiellä muodostui 52,1 km/h.

Röykän Kassakummuntiellä erityisen painava kaasujalka

Kassakummuntiellä liikennöi idän suuntaan kohti Lopentietä 458 ajoneuvoa vuorokaudessa ja lännen suuntaan kohti Takamaantietä 439 ajoneuvoa.

Kassakummuntietä ajavista autoilijoista noudatti nopeusrajoitusta vain 2 % idän suuntaan ja 1 % lännen suuntaan ajavista. Yli puolet autoilijoista ajoi ylinopeutta 10–20 km/h.  Huolestuttavan moni, itään päin 22 % ja länteen päin 35 % autoilijoista ajoi yli 20 km/h ylinopeutta. Keskinopeudeksi Kassakummuntiellä muodostui 46,7 km/h, tien nopeusrajoituksen ollessa 30 km/h.

Tekninen lautakunta päätti 4.11.2021 lähettää liikennetutkimuksen poliisille, liikennöitsijälle ja kunnan kuljetussuunnittelijoille sekä liikennetutkimuskohteiden läheisyydessä toimiville asukasyhdistyksille, kouluille ja päiväkodeille ym. tiedoksi ja huomioitavaksi.

Takaisin listaukseen