Ajankohtaista

6.3.2026

Hyvinvointi, Me tehdään Nurmijärvi, Nuoriso

Kysely: Nuoret kaipaavat vaikuttamismahdollisuuksia ja arvostavat kunnan palveluja

Nurmijärven nuorisopalvelut toteutti alkuvuonna kyselyn 18–29‑vuotiaille nuorille aikuisille. Kyselyn kysymykset liittyivät sellaisiin aiheisiin, joihin kunta voi vaikuttaa, ja siinä kartoitettiin nuorten hyvinvointia, elämäntilannetta, palvelujen käyttöä sekä kokemuksia osallisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista kunnassa.

Kyselyn mukaan 26 prosenttia vastaajista koki olonsa usein yksinäiseksi. Kokemus oli yleisin opiskelijoiden keskuudessa. Toisaalta 84 prosenttia vastaajista kertoi, että heillä on ympärillään riittävä tukiverkosto. Kirjastoihin oli erittäin tai melko tyytyväisiä yli 90 prosenttia nuorista ja kulttuuripalveluihin yli 80 prosenttia. Eniten hyödynnettyjä palveluja olivat kirjastot, kun taas taidenäyttelyt ja museot jäivät harvemmin käytetyiksi. Myös liikuntapalvelut saivat hyvää palautetta: suosituimpia olivat uimarannat, ulkoilureitit ja luistelukentät, ja lähes 90 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä liikuntamahdollisuuksiin.

Sääksi uimaranta on myös nuorten suosiossa

Vaikuttamisen mahdollisuudet jakavat nuorten kokemuksia

Nuorten kokemukset osallisuudesta ja vaikuttamisesta jakautuivat. Nuorista 44 prosenttia koki pystyvänsä vaikuttamaan kunnalliseen päätöksentekoon, kun taas lähes yhtä moni arvioi vaikutusmahdollisuudet heikoiksi. Erityisesti työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, niin sanotut NEET‑nuoret, kokivat epävarmuutta siitä, kuuluuko heidän ääntään päätöksenteossa ja miten vaikuttaminen käytännössä onnistuu.

”Ajattelen, että erityisen merkittävää on se, että työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ovat muita epävarmempia siitä, pystyvätkö he vaikuttamaan kunnalliseen päätöksentekoon ja kuinka vaikuttamista voi käytännössä tehdä. Samaan aikaan he kuitenkin ovat muita halukkaampia tuomaan äänensä kuuluviin ja osallistumaan nykyistä enemmän kunnalliseen päätöksentekoon”, nuorisopäällikkö Katja Günther kertoo.

Nurmijärvellä viihdytään

Nurmijärvi koettiin viihtyisäksi ja sopivan pieneksi asuinpaikaksi, jossa vuokrataso ja palvelut ovat hyviä. Puolet vastaajista haluaisi asua Nurmijärvellä vielä vuosikymmenen päästä, varsinkin jos töitä löytyy. Luonto ja ympäristö nousivat kyselyssä myös tärkeiksi teemoiksi.

Nuorten mielestä kunnan tulisi panostaa erityisesti julkisen liikenteen parantamiseen, luonnon suojeluun ja viheralueiden lisäämiseen. Noin viidennes vastaajista olisi kiinnostunut hyödyntämään esimerkiksi lainapyöriä tai osallistumaan ympäristöaiheisiin tempauksiin.

”Puolet nuorista uskoo asuvansa Nurmijärvellä vielä 10 vuoden jälkeen. Nurmijärvi koetaan kivaksi paikaksi, jonka toivotaan pysyvän pienenä. Nuoret aikuiset kiittelivät myös kohtuullista vuokratasoa ja palveluita. Paikkakunnalle jääminen kuitenkin edellyttäisi kyselyn perusteella toimivampaa ja edullisempaa julkista liikennettä sekä työpaikkoja”, Günther kiteyttää.

Takaisin listaukseen