Ajankohtaista

Ikäihmiset

Kysely ikäihmisten kohtaamispaikan (”Olohuone”) kehittämisestä

14.3.2022

Kunnassa on kehitteillä, moniammatillisessa yhteistyössä, ikääntyneille kuntalaisille kohdennettu, uusi palvelukokonaisuus – Olohuone, jonka tavoitteena on mm. mielekkään arjen lisääminen, yksinäisyyden väheneminen, osallisuuden edistyminen ja elämänlaadun kohentuminen. Halutessaan voi osallistua ohjattuun, matalankynnyksen toimintaan tai vain oleskella ikätovereiden kanssa. Toiminta ei vaadi sitoutumista tai jäsenyyttä, vaan mukaan voi tulla silloin, kun itselle parhaiten sopii. Toiminnalla voidaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ikäihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun.

Jotta palvelu ja toiminta olisi jo suunnitteluvaiheessa kunta- ja asiakaslähtöistä, toivomme, että osallistutte palvelun kehittämiseen vastaamalla kyselyyn 25.3.2022 mennessä, joko alta löytyvän linkin kautta  tai paperisen kyselylomakkeen avulla kunnan kirjastoissa tai kunnantalon aulassa. Paperisen kyselylomakkeen voi myös ottaa mukaansa ja palauttaa sen myöhemmin jakelupisteisiin.

Saatuja tietoja tullaan käyttämään uuden palvelun kehittämiseen.

Vastaa kyselyyn (siirtyy kyselysivustolle)  >>

 

 

Takaisin listaukseen