Ajankohtaista

Kaikki

KUUMA-seutu oli toiseksi muuttovetovoimaisin alue koko maassa koronavuonna 2020

24.3.2021

KUUMA-seutu oli suurimpia väestönkehityksen voittajia vuonna 2020. KUUMA-seutu sai kaikista kaupunkiseuduista (70) toiseksi eniten maan sisältä muuttovoittoa ja kolmanneksi eniten väestönlisäystä koronavuonna 2020. KUUMA-seudun väestönlisäys oli viime vuonna suurempaa kuin kertaakaan 2010-luvulla. Muuttovoitot kaksinkertaistuivat edeltävään viiteen vuoteen verrattuna. KUUMA-seudun väestönlisäystä ja kasvaneita muuttovoittoja selittää 25-44-vuotiaiden nuorten aikuisten tulomuuttojen kasvu pääkaupunkiseudulta. KUUMA-seudun muuttovoitot kolminkertaistuivat Helsingistä ja yli kaksinkertaistuivat Vantaalta ja Espoosta vuonna 2020 edeltäviin vuosiin verrattuna.

KUUMA-seutu sai muuttovoittoa maan sisältä noin 2 200 ja ulkomailta noin 800 henkilöä vuonna 2020.  Muuttovoitot kaksinkertaistuivat edeltävään viiteen vuoteen verrattuna. KUUMA-seudun muuttovoitot   kasvoivat etenkin 25-34-vuotiaista nuorista aikuisista, muusta aikuisväestöstä ja lapsista. Muuttajien profiili on monin tavoin optimaalinen KUUMA-seudun tulevan kehityksen ja kehittämisen kannalta.

KUUMA-seudun voimakas kasvu perustuu muuttovoittoihin erityisesti pääkaupunkiseudulta: seutu sai eniten muuttovoittoa Vantaalta (+1 748), Espoosta (+1 106) ja Helsingistä (+902). KUUMA-seudun tulo- ja lähtömuuttovirrat ovat vahvassa keskinäisriippuvuudessa suhteessa pääkaupunkiseutuun.  KUUMA-seudun muuttovirrat muun maan kanssa ovat marginaaliset pääkaupunkiseutuun verrattuna.  KUUMA-seutu kärsi määrällisesti merkittävää muuttotappiota vain Tampereen (-265), Lahden (-190), Turun (-144) ja Hämeenlinnan (-123) seuduille.

KUUMA-seudun väestönkehitys vahvistui yhdeksässä seudun kunnassa vuoden 2020 aikana.  Yli 1 prosentin vuosittaiseen kovaan väestönkasvuun ylsi puolet seudun kunnista. Seudun muuttovoitot maan sisältä vahvistuivat kaikissa seudun kunnissa vuonna 2020 verrattuna vuosien 2015-2019 keskiarvoon.  KUUMA-kunnat saivat lisäksi ennätyksellisen suuria muuttovoittoja kansainvälisestä muuttoliikkeestä vuonna 2020. Vieraskielisen väestön nopea kasvu korostu kaikissa KUUMA-kunnissa.

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n tekemän analyysin tavoitteena oli pureutua KUUMA-seudun muuttoliikkeen suuntautumiseen (tulo- ja lähtöalueet) ja muuttajien ikärakenteeseen poikkeusvuonna 2020 verrattuna edeltäviin vuosiin. Lisäksi tavoitteena oli muodostaa kokonaisvaltainen tilannekuva KUUMA-seudun väestönkehityksen osatekijöistä ja positiosta suhteessa muihin suuriin ja keskisuuriin kaupunkiseutuihin.

 

KUUMA-seutu muodostuu pääkaupunkiseudun ympärillä sijaitsevista 10 kehyskunnasta. KUUMA-kuntia ovat Hyvinkää, Järvenpää, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. KUUMA-seudun yhteenlaskettu asukasmäärä oli noin 328 000 tammikuun lopussa 2021. Seudun väkiluvun on ennustettu kasvavan vuoteen 2040 mennessä enemmän kuin Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien yhteensä. KUUMA-seudun keskimääräiset asumiskustannukset ovat selvästi pääkaupunkiseutua alhaisemmat. 

KUUMA-yhteistyön tarkoituksena on jäsenkuntiensa kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistaminen osana Helsingin seutua, edunvalvonnan tehostaminen sekä palvelutuotannon laadun ja tehokkuuden parantaminen.

 

Takaisin listaukseen