Ajankohtaista

Viestintä

Kunta solmi sponsorointisopimukset yhteensä 10 kanssa

10.4.2021

Nurmijärven kunta on solminut sponsoriyhteistyösopimukset vuonna 2021 yhteensä kymmenen urheiluseuran ja yksilöurheilijan kanssa.

Kunta solmi sponsorointisopimukset rallikuski Mikko Heikkilän, jalkapalloseura NJS:n, ringetteseura Nurmijärvi Seven Ringettesin, pikajuoksija Oskari Lehtonen, beachvolley -pelaaja Pyry Topion, suunnistusseura Rajamäen Rykmentti, alppihiihtäjä Riikka Honkanen, salibandyseura SB-Pron edustusjoukkueen, Taekwondo Nurmijärvi ja beach volley -pelaaja Vili Topio.

”Olen erittäin iloinen siitä, että kunta saa positiivista näkyvyyttä lahjakkaiden urheilijoiden kautta”, kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

”Saimme yhteensä 21 hakemusta tälle vuodelle. On mahtavaa, että yhä useammat toimijat kilpailevat sekä kehittävät toimintaansa tavoitteellisesti ja haluavat myös edustaa kuntaamme. Päätöksenteon perusteena oli yhteistyökumppanin tuoma valtakunnallinen tai kansainvälinen positiivinen julkisuus Nurmijärven kunnalle. Kaikki kilpailevat myös aikuisten valtakunnallisella tai kansainvälisellä tasolla”, Siltanen kertoo.

Kunnan sponsorirahaa haettiin toisen kerran yhtenäisellä hakulomakkeella kunnan kotisivujen kautta. Haku oli avoinna 10.11.-1.12.2020. Pitkäkestoisten (kalenterivuoden) sponsorointisopimusten lisäksi kunta tekee tapahtumiin ja vastaaviin lyhyemmän keston sponsorointisopimuksia, joista voi olla yhteydessä kunnan viestintäpäällikköön vuoden 2021 aikana.

SB-Pro, kuva: Rainer Lönnbäck

 

Rajamäen Rykmentti

 

Riikka Honkanen

 

Mikko Heikkilä

 

NJS N1

 

NJS kuva: Matti Murto

 

Oskari Lehtonen

 

Nurmijärvi Seven Ringettes, kuva: Hannu Kauremaa

 

Pyry Topio

 

 

Vili Topio

 

Taekwondo Nurmijärvi

 

Takaisin listaukseen