Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 7.10.2022 – Uusittu pääkirjasto esittäytyy – tule mukaan kyläiltaan keskustelemaan 11.10. klo 17.30

7.10.2022

Kirjastoilla on pitkä historia Suomessa. Suomen ensimmäinen lainakirjasto, Vaasan Lukukirjasto aloitti toimintansa jo 1794.

Nurmijärven pitäjän ensimmäinen kirjasto oli vuonna 1855 kirkkoherra Granfeltin toimesta sakaristoon perustettu seurakunnan kirjasto. Kyläkirjastoista vanhin oli vuonna 1880 perustettu Nukarin kirjasto. Vuonna 1921 tuli voimaan kirjastolaki ja 1923 kunnanvaltuusto teki päätöksen kunnallisen kantakirjaston perustamisesta, joka sijoitettiin Heikkarille kunnanvaltuuston istuntosaliin. Lainaustoiminta kirjastossa alkoi 1926, jolloin niteitä oli 268. Nykyään niteitä on Nurmijärven kirjastoissa yhteensä noin 186 000.

Nurmijärven pääkirjasto on rakennettu vuonna 1984. Nyt päätökseen saatu peruskorjaus toi rakennuksen hienosti nykyaikaan toiminnallisuuksiltaan. Kirjaston remontin suunnittelussa on otettu huomioon myös käyttäjien näkökulmaa. Muutama vuosi sitten pyydettiin lapsia piirtämään unelmiensa kirjasto ja syksyllä 2020 kirjastossa kokoontui asiakasraati, joka koostui eri ikäisistä kuntalaisista. Monet asiakasraadissa esille tulleista asioista nousi esille myös myös henkilökunnan miettiessä kirjastotiloja, muun muassa kirjaston parvi on esimerkki sekä asiakkaiden että henkilökunnan yhteisistä toiveista. Uudistetussa pääkirjastossa on paljon oleskelupaikkoja, mukavia nojatuoleja ja lukuportaita lasten ja nuorten osastolla. Hiljaista opiskelu- ja työtilaakin löytyy niitä tarvitseville.

Kirjaston merkitys on laajentunut myös yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun tukemiseen ja kirjastojen tavoitteena on edistää aktiivista kansalaisuutta ja demokratiaa. Tätä tehtävää toteutetaan järjestämällä tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia, mutta myös tarjoamalla tietoa, digitukea ja medialukutaitoa. Monipuolinen ja laaja kokoelma antaa ihmisille mahdollisuuden laajentaa osaamistaan ja avartaa ajatteluaan ja näkökulmiaan. Kirjasto on neutraali keskustelun paikka, jonne on helppo tulla. Kirjasto on myös paikka, jonne voi tulla viettämään aikaa, tapaamaan tuttuja, tekemään läksyjä tai vain olla ihmisten keskellä, vaikka olisitkin yksin liikkeellä.

Pääkirjastossa on korona-aika ja remontti ollut normaalista poikkeavaa aikaa.  Pääkirjaston auettua on koko laaja aineistokokoelma jälleen kuntalaisten käytössä. Nyt on taas aika innostua lukemaan ja hankkia tietoja vaikkapa uuden harrastuksen aloittamiseen. Tilaamalla kirjaston uutiskirjeen saat kaikki parhaat lukuvinkit ja lisätietoja tapahtumista (kirjeen voit tilata täältä). Tutustu myös kirjaston sometileihin.

Pääkirjastossa järjestetään avajaisohjelmaa 7.–11. marraskuuta. Peruskorjauksen pääarkkitehti Eeva Korhonen saapuu kertomaan hankkeesta tiistaina 8. marraskuuta. Avajaisviikolla on lisäksi luvassa muun muassa:

  • opastettuja kirjastokierroksia
  • kakkukahvit
  • paikallisten harrasteryhmien esityksiä: elokuvaa, teatteria ja musiikkia
  • kirjailija Enni Mustosen vierailu
  • päiväkirjaklubi
  • perjantaitanssit
  • lasten konsertti

Tiistaina 11.10. klo 17.30 kirkonkylän kyläillassa pääsemme kirjastonjohtaja Anu Sorvalin opastamana tutustumaan tarkemmin tiloihin. Lisäksi tuolloin päästään keskustelemaan kaavoitusasioista ja muista ajankohtaisista asioista kunnan viranhaltijoiden kanssa. Tule mukaan kahvikupposen ääressä vaihtamaan ajatuksia!

Outi

Takaisin listaukseen