Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 4.6.2021 – Mihin suuntaan sinä haluat kehittää Nurmijärveä?

4.6.2021

Parhaillaan valitaan päättäjiä seuraavalle valtuustokaudelle, mutta vaalit eivät suinkaan ole ainoa keino, jolla nurmijärveläiset voivat vaikuttaa kotikuntansa tulevaisuuteen. Osallistamme asukkaitamme eri keinoin mukaan tekemään linjauksia ja antamaan näkemyksiä valtuuston päätösten tueksi. Tulevaisuuden kannalta merkittävimpiä toimintaa ohjaavia työkaluja on strategia, jonka päivityksistä päätetään heti valtuustokauden alkuvaiheissa. 3.6.2021 on auennut strategiatyön ensimmäinen osallistumisen vaihe – verkkoaivoriihi.

Verkkoaivoriihi on helppokäyttöinen osallistumisen tapa, jossa ensin annat omia näkemyksiäsi Nurmijärven tulevaisuudesta, arvoista jne. Ja sen jälkeen pääset arvioimaan ja arvottamaan muiden osallistujien näkemyksiä ja tulevaisuuden kehittämisen painopisteitä.

On tärkeää kuulla juuri sinun kantasi siitä, minkälaisen Nurmijärven sinä haluaisit. Mihin suuntaan Nurmijärvi-ilmiön tulisi kehittyä tulevaisuudessa? Mitä pitäisi uudistaa, mitä vaalia tai mitä välttää?

Edellinen kuntastrategia hyväksyttiin 2018 ja siihen voi halutessaan tutustua täältä.

Prosessin kannalta on olennaista, että kuntalaisten, elinkeinoelämän, järjestökentän, kunnan vaikuttamistoimielimien ja henkilöstön näkemykset ovat käytettävissä uudella valtuustolla jo siinä vaiheessa, kun strategiatyö päättäjien keskuudessa käynnistyy.

Strategiatyössä pyrkimys on saada aikaiseksi selkeitä valintoja ja priorisointeja, jotka ohjaavat kunnan toimintaa. Tieto on raaka-aine, jonka pohjalta valintoja voidaan tehdä. Avoimesti ja vuoropuhelussa haluamme demokratian periaatteiden mukaisesti kerätä tietoa tämän työvaiheen kautta strategiaprosessin tueksi.

Aivoriihi on avoinna 3.6.–4.8.2021. Aivoriihen toteutuksesta vastaa verkko-osallistamismenetelmiin erikoistunut Fountain Park.

Strategiatyössä on useita eri vaiheita ja osallistumisen vaiheita on tulossa myös myöhemmin prosessin edetessä.

 

Pääset vastaamaan aivoriiheen tämän linkin kautta. Vastaaminen ei edellytä rekisteröitymistä, kirjautumista tai tunnistautumista.

Tule mukaan visioimaan Nurmijärven tulevaisuutta!

 

Outi

Takaisin listaukseen