Kunnanjohtajalta
Kunnanjohtajan blogi 27.10.2025 – Impivaarasta ilmiöksi
Nurmijärven kunnan historiikin viimeisin osa Impivaarasta ilmiöksi – Nurmijärven historia 1960-2017, julkaistiin 250-vuotis juhlavuoden kunniaksi Aleksis Kiven päivänä 10.10. Monikossa pidetyssä tilaisuudessa, joka on nähtävillä myös Yle Areenassa 9.11. asti tämän linkin kautta. Nurmijärvi-ilmiöstä debatoivat mm. pääministerit Matti Vanhanen ja Paavo Lipponen.
Isänpäivä lähestyy kovaa vauhtia, joten tässäpä hyvä lahjaidea. Voit ostaa kirjan Nurmijärven kunnan kirjastoista sekä museoista. Kirjan voi tilata kätevästi myös SKS:n verkkokaupasta hintaan 49 € (sis. 14 % alv).
Impivaarasta ilmiöksi kertoo Nurmijärven kasvutarinan pienestä maaseutukunnasta Suomen suurimmaksi kunnaksi, jossa elää tänään yli 45 000 asukasta. Nurmijärven erottaa pääkaupunkiseudun muista kehyskunnista kolme omaleimaista keskustaajamaa – Kirkonkylä, Klaukkala ja Rajamäki – joiden keskinäinen suhde on vaikuttanut vahvasti kunnan kehitykseen.
Teos pureutuu Nurmijärven historiaan aina kuntasuunnittelun ja kunnallispolitiikan kiemuroista elinkeinojen muutoksiin sekä vilkkaaseen kulttuuri- ja yhdistyselämään. Samalla kirja vastaa moniin edelleen ajankohtaisiin kysymyksiin: Miksi uimahalli rakennettiin juuri Rajamäelle 1974? Mistä oli kyse Klaukkalan itsenäistymishaaveissa? Miten Nurmijärvi-ilmiö syntyi ja millaisia tunteita se herätti?
Historiikkiin pohjautuen on tehty myös viisiosainen dokumenttisarja, joka vie katsojan keskelle kunnan vaiheikasta historiaa ja nykypäivän ilmiöitä. Dokumentissa kuullaan kaikkiaan 50 henkilöä Matti Vanhasesta Neea Riveriin. Entä, mitä Osmo Soininvaara ajattelee Nurmijärvi-ilmiöstä? Kaikki jaksot löydät täältä.
Nurmijärven pääkirjaston Galleria Villessä on parhaillaan nähtävillä upea näyttely Nurmijärven historiasta, jonka kuvataulujen tarinat on tehnyt Kirsti Manninen. Hänet nähtiin myös perinteisen Aleksis Kiven päivän praakauksen kertojana.
250 vuoteen mahtuu valtavasti tapahtumia ja täyttä elämää. Kunnan toiminnan ja sen tarjoamien palveluiden kehittyminen on vaikuttanut monin tavoin asukkaiden arkeen. Tämä näyttely kertoo nurmijärveläisistä: elämästä, arjesta, ihmiskohtaloista – myös esineet kertovat omaa tarinaansa menneisyydestä. Näyttely on nähtävillä 20.12. asti.
Outi
Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä