Ajankohtaista

22.9.2025

Kunnanhallitus, Päätöksenteko

Kunnanhallituksen päätökset 22.9.2025

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 22.9.2025 asettaa Sudentullin asemakaavan nähtäville. Klaukkalaan kaavaillulla datakeskuksella olisi muun muassa merkittäviä vaikutuksia talouteen, työllisyyteen ja maisemaan. Hallitus hyväksyi Savikon osayleiskaavaluonnoksen jatkosuunnittelun pohjaksi ja asetti sen nähtäville. Hallitus esittää valtuustolle osavuosikatsauksen 1.1.-30.6.2025 hyväksymistä. Hallitus patistaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskusta nopeuttamaan lupakäsittelyitä. Hallitus hyväksyi kunnan myöntämien avustusten yleiset periaatteet.

”Kunnanhallitus hyväksyi tänään kaksi Nurmijärven tulevaisuuden kannalta merkittävää kaavamuutosta, jotka asetettiin nähtäville. Savikon alueelle kaavaillaan suurta aurinkovoimalaa ja Klaukkalan Sudentullin alueelle laajamittaista datakeskusta, joka tuottaisi huomattavan määrän energiaa kaukolämpöön”, kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Kallepekka Toivonen (kesk.) sanoo. ”Nurmijärven vetovoima yritysten suuntaan on vahvaa, mikä luo toivoa taloudellisesti epävarmoina aikoina.”

Kunnanhallituksen kokouksen 22.9.2025 esityslistaan voi tutustua kunnan verkkosivuilla.

Savikon alueen osayleiskaava etenee

Savikon alue sijaitsee noin kilometrin päässä Nurmijärven kirkonkylän pohjoispuolella ja Rajamäen taajaman itäpuolella, valtatien 3 (E12) ja seututien 130 tuntumassa. Hankkeeseen ryhtyvä suunnittelee aurinkoenergian tuotantoa kaava-alueelle. 

Kaavoitettava alue on noin 454 hehtaaria ja varsinaisiksi voimala-alueiksi kaavoitettavia alueita on noin 174 hehtaaria. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa teollisen mittaluokan aurinkovoiman, sekä siihen liittyvien voimalassa tarvittavien rakenteiden ja rakennusten rakentaminen.

Kunnanhallitus hyväksyi 22.9.2025 Savikon osayleiskaavaluonnoksen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja muun valmisteluaineiston jatkosuunnittelun pohjaksi ja asetti ne nähtäville. Hallitus päätti pyytää lausuntoja ja mielipiteitä kaavan valmisteluaineistosta. Hallitus antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet esitettyihin mielipiteisiin ja kannanottoihin.

Arto Hägg poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsittelyn ajaksi. Hänen tilalleen kokoukseen liittyi varajäsen Jussi Malkamäki. Otto Suhonen poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsittelyn ajaksi. Johan Holma liittyi hänen tilalleen kokoukseen.

Lisätietoa asiasta voi lukea kunnan verkkosivuilta.

Hallitus asettaa Sudentullin aluetta koskevan asemakaavaehdotuksen nähtäville

Kunnanhallitus päätti 22.9.2025 asettaa Klaukkalan Sudentullin aluetta koskeva asemakaavaehdotuksen nähtäville 30 päivän ajaksi sekä tonttijakoehdotuksen, ja antaa vuorovaikutusraportin mukaiset vastineet asemakaavaluonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteeseen.

Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 96 hehtaaria, ja se sijaitsee Klaukkalan taajaman pohjoisosassa rajautuen Klaukkalan Kehätien (mt 132) ja Lähilammentien väliselle alueelle. Kaavaratkaisun tavoitteena on mahdollistaa laajamittaisen datakeskuksen sijoittaminen alueelle. Asemakaavan laatiminen vastaa kunnan asettamaa strategista tavoitetta työpaikkaomavaraisuuden lisäämisestä. Kunnanhallitus on helmikuussa 2024 hyväksynyt aluetta koskevan suunnitteluvaraussopimuksen, jonka kunta on tehnyt Fortum Power and Heat Oy:n kanssa.   

Asemakaavaehdotus perustuu kattaviin selvityksiin, jotka koskevat mm. alueen luontoarvoja, hulevesiä, muinaisjäännöksiä, rakennuksia, rakennettavuutta, liikennettä, melua, taloutta ja ilmastoa. Selvityksiä on tarkennettu kaavaehdotusvaiheessa ja kaavaratkaisua on kehitetty niiden perusteella. Työpaikka-alueen toteuttamisella on merkittäviä vaikutuksia mm. ilmastoon, talouteen, työllisyyteen, luonnonympäristöön ja maisemaan.

Asemakaavaluonnoksesta saatiin kuusi lausuntoa ja yksi kirjallinen mielipide. Vastineet lausuntoihin ja mielipiteeseen esitetään vuorovaikutusraportissa, joka on kaava-aineiston liitteenä. Kaavakarttaa on tarkennettu lausuntojen ja selvitysten perusteella. 

Arto Hägg poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsittelyn ajaksi. Hänen tilalleen kokoukseen liittyi varajäsen Jussi Malkamäki.

Leni Niinimäki (vihr.) esitti keskustelun aikana asian palauttamista valmisteluun. Palautusesitys raukesi kannattamattomana.

Lisätietoa asiasta voi lukea kunnan verkkosivuilta.

Hallitus esittää valtuustolle osavuosikatsauksen 1.1.-30.6.2025 hyväksymistä

Kunnan talous on alkuvuonna toteutunut kokonaisuutena suunnitellusti, mutta koko vuoden tilinpäätösennuste on merkittävästi talousarviota heikompi. Keskeisin syy on verotulojen huomattavan heikko kehitys talousarvioon verrattuna.

Kunnanhallitus hyväksyi 22.9.2025 osaltaan Nurmijärven kunnan osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–30.6.2025 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Osavuosikatsauksessa raportoidaan kunnan käyttötalouden ja investointien toteutumisesta sekä esitetään tilinpäätösennuste vuodelle 2025.

Vuoden toisen osavuosikatsauksen yhteydessä on myös tarkasteltu kuntastrategian sitovien vuositavoitteiden toteutumista sekä kestävän kasvun (NUUKA) -ohjelman etenemistä. Hallitus käsitteli NUUKA-ohjelman toteumaraportin tiedoksi.

Riikka Raekannas poistui yhteisöjäävinä kokouksesta asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.

Kunnan taloustilanne

Kesäkuun loppuun mennessä kunnan talous on toteutunut käyttötalouden nettomenojen osalta budjetoitua paremmin. Palvelutuotannon nettomenojen toteuma oli 58,0 miljoonaa euroa eli 47,4 prosenttia koko vuoden talousarviosta. Tilinpäätösennusteen mukaan kunnan nettomenojen arvioidaan kuitenkin ylittyvän noin 100 000 eurolla.

Merkittävimpiä kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä ovat työllisyyspalvelujen siirtyminen kuntien järjestettäväksi vuoden 2025 alussa sekä kunta-alan palkankorotukset kunta-alan sopimuskorotusten myötä.

Toiminnan ja investointien rahavirran arvioidaan asettuvan -28,6 miljoonaan euroon, mikä on 24,1 miljoonaa euroa heikompi kuin vuoden 2024 tilinpäätöksessä. Lukuun vaikuttaa merkittävästi Rajamäen Uimahallin pääomalainan konvertointi.

Kunnan verotulojen arvioidaan jäävän 3,7 miljoonaa euroa alle alkuperäisen talousarvion. Kunnallisveron osalta alitus on noin 2,8 miljoonaa euroa, yhteisöveron 0,8 miljoonaa euroa ja kiinteistöveron 0,1 miljoonaa euroa.

Rahoituserien arvioidaan toteutuvan 1,2 miljoonaa euroa talousarviota parempina, mikä johtuu korkokustannusten maltillistumisesta ja aktiivisesta kassanhallinnasta. Vaikka kunnan tulosennuste on heikentynyt, lainanottotarve ei kasva. Sen sijaan kassavarat supistuvat enemmän kuin alun perin arvioitiin.

Tulorahoituksen negatiivisesta kehityksestä johtuen kunnan tilinpäätösennuste näyttäytyy alkuperäistä talousarviota heikompana. Tilikauden tuloksen ennakoidaan tilinpäätösennusteessa asettuvan -3,9 milj. euroon, joka on 2,7 milj. euroa alkuperäistä talousarviota heikompi.

Talousarviomuutokset valtuuston käsiteltäväksi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2025 talousarviota muutetaan lautakuntien ja johtokuntien esitysten mukaisesti. Osavuosikatsaus ja siihen liittyvät esitykset tuodaan valtuuston käsiteltäväksi lokakuussa.

Hallitus patistaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskusta nopeuttamaan lupakäsittelyitä

Kunnanhallitus hyväksyi osaltaan 22.9.2025 Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 2026 talousarvioesityksen, taloussuunnitelman vuosille 2026–2030 ja palvelusopimusluonnoksen vuosille 2026–2028 ja antoi näistä lausunnon.

Kunnanhallitus lausuu, että ympäristökeskuksen tulee kiinnittää huomiota lupakäsittelyjen läpimenoaikoihin ja niiden nopeuttamiseen. On tärkeää, että käsittelyajat pysyvät kohtuullisina. Tavoitteiden toteutumisesta tulee jatkossa raportoida jäsenkunnille säännöllisesti. Ympäristökeskuksen tulee pyrkiä lupakäsittelyssä priorisoimaan jäsenkunnille merkittäviä hankkeita ja varmistaa niiden sujuva eteneminen.

Tärkeänä asiana pidetään, että ympäristökeskus kehittää sijaisjärjestelyjä riskienhallinnan näkökulmasta. Kriittisten prosessien, kuten lupakäsittelyt, osalta tulee varautua tiedon jakamiseen mahdollisia henkilövaihdoksia tai poissaoloja ennakoiden.

Ympäristökeskuksen kustannusmuutoksessa on isoja eroja kuntakohtaisesti. Nurmijärven kunta toivoo selvitystä siitä, mistä kuntakohtaiset erot koostuvat.  

Lausuntoon voi kokonaisuudessaan tutustua kunnan verkkosivuilla.

Hallitus käsitteli osan Vantaan liittämistä Nurmijärveen

Valtuustoaloitteessa esitetään neuvottelujen käynnistämistä Vantaan kaupungin kanssa koskien Klaukkalantien, valtatie 3:n ja Metsäkyläntien rajaaman kolmionmuotoisen alueen liittämistä Nurmijärven kuntaan. Kunnanhallitus käsitteli 22.9.2025 kunnan vastausta valtuustoaloitteeseen ja päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy annetun vastauksen.

Vastauksesta selviää, että Nurmijärven kunta ei esitä kuntalaiskyselyn toteuttamista alueen asukkaille eikä alueliitoksen käynnistämistä tässä vaiheessa. Kunta on käynyt keskusteluja Vantaan kaupungin kanssa yhteistyön tiivistämisestä alueen kehittämiseksi. Keskusteluissa on painotettu erityisesti liikenteellisten ratkaisujen yhteensovittamista, maankäytön suunnittelun koordinointia sekä MAL-yhteistyön (maankäytön, asumisen ja liikenteen) kehittämistä kuntarajojen yli.

Kuntien välisen yhteistyön tavoitteena on varmistaa, että alueen kehittäminen tukee sekä Klaukkalan että Vantaan Kivistön alueiden kasvua ja palveluiden saavutettavuutta. Nurmijärven kunta pitää tärkeänä, että kuntarajoista riippumatta alueen suunnittelu tapahtuu hyvässä yhteistyössä ja kuntalaisia kuunnellen.

Kunnanhallitus valitsi edustajat Kuntapäiville 13.11.

Kuntaliiton sääntöjen mukaan yhdistyksen varsinainen kokous, Kuntapäivät, pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo-marraskuussa. Kunnanhallitus päätti 22.9. valita kunnan edustajiksi Kuntapäiville 13.11.2025 kunnanhallituksen puheenjohtaja Arto Häggin (kok.) ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Riikka Raekankaan (kesk.). Kummallakin Nurmijärven kunnan edustajalla on käytettävissään yksi ääni. Häggin varahenkilö on valtuuston varapuheenjohtaja Henriina Rantala (kok.) ja Raekankaan varahenkilö on hallituksen varapuheenjohtaja Kallepekka Toivonen (kesk.).

Kyläasiain neuvottelukuntaan Rantala ja Takalo-Eskola

Kunnanhallitus päätti 22.9. nimetä Sirpa Rantalan (kesk.) ja Tarleena Takalo-Eskolan (kok.) Kyläasiain neuvottelukuntaan toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2029. Rantalan henkilökohtainen varajäsen on Pia Vannesluoma (sd.) ja Takalo-Eskolan henkilökohtainen varajäsen Sami Virtanen (vihr.).

Hallitus nimesi edustajat itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin

Kunnanhallitus nimesi edustajat itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin 6.12.2025. Hallitus nimesi edustajiksi seppelpartioihin Nurmijärven kirkolle Virpi Rädyn (kok.) ja Tarleena Takalo-Eskolan (kok.). Hallitus nimesi kunnan edustajaksi seppelpartioon Rajamäen kirkolle Otto Suhosen (kesk.). Hallitus nimesi kunnanjohtaja Outi Mäkelän tervehdyssanojen lausujaksi päiväjuhlaan.

Hallitus hyväksyi kunnan myöntämien avustusten yleiset periaatteet

Kunnanhallitus käsitteli kunnan myöntämien avustusten yleisiä periaatteita ja päätti hyväksyä ne.

Avustusten myöntämistä koskevat yleiset periaatteet on laadittu yleisellä tasolla siten, että periaatteet soveltuvat erilaisiin avustusmuotoihin ja ovat sovellettavissa myös avustusjärjestelmän muuttuessa.

Näitä yleisiä periaatteita sovelletaan seuraaviin avustuslajeihin: toiminta-avustukset taiteen perusopetukselle, kansalaisopistotoiminnalle, muuhun opetus- ja kurssitoimintaan sekä kulttuuri- ja taidelaitoksia ylläpitäville yhdistyksille, liikuntayhdistysten (liikuntaseurojen) toimintaan, kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävien yhdistysten toimintaan, alle 29-vuotiaiden nuorten harrastustoimintaan sekä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseen, kulttuuritoimintaan sekä tapahtumasponsorointiin.

Avustusten yleiset periaatteet eivät koske kunnan myöntämiä yksityistieavustuksia.

Avustusten yleisiin periaatteisiin on lisätty uutena kohtana palkintojen myöntäminen.

Keskusteluasioissa hallinto-oikeuden päätös Mäntymäen tuotantoalueen ympäristöluvasta

Kunnanhallitukselle tuotiin tiedoksi Vaasan hallinto-oikeuden päätös Rudus Oy:n Mäntymäen tuotantoalueen ympäristöluvasta tehtyihin valituksiin.


Tiedotetta muokattu 30.9.2025 klo 12.45. Keskusteluasioissa käsiteltiin Mäntymäen tuotantoalueen ympäristölupaa, eikä asvalttiaseman ympäristölupaa. Muokattu kohta kursiivilla.

Takaisin listaukseen