Mäntysalon koulu

Meidän koulu

Mäntysalon koulu on noin 650 oppilaan yhtenäiskoulu Nurmijärvellä. Opetusta annetaan ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan.

Uusia tiloja

Koulussamme on otettu käyttöön aiemmin valmistuneen Agora-tilan lisäksi toinen oppilaiden välituntioleskeluun suunniteltu tila. Uudessa tilassa on aiempien säkkituolien lisäksi kaksi tilavaa kulmasohvaa ja pari sohvapöytää sekä muutama rahi. Oleskelutilasta on uusien sohvaryhmien ansiosta tullut entistäkin suositumpi ja se palvelee oppilaita myös työskentelytilana.

Kahden välituntitilan lisäksi Mäntysalon koulussa on syksyn aikana remontoitu ja kalustettu uusi tekstiilikäsityöluokka. Se saatiin sijoitettua entiseen talonmiehen asunnon tiloihin lähelle teknisentyöntiloja. Vastaavasti aiemmin tekstiilityöluokkana toiminut luokkahuone on kalustettu uudelleen monitoimityötilaksi.

Koulussamme on nyt käytössä kaksi uutta muuntojoustotilaa, joihin on molempiin saatu hankittua aivan uudet kalusteet. Molemmissa tiloissa on seinäkesohvaryhmiä, joissa oppilaat voivat opiskella rauhallisesti pienissä erillisissä ryhmissään. Lisäksi molemmissa luokissa on amphi-teatterirahiryhmät pieniä esityksiä varten, paljon hauskanvärisiä raheja sekä säädettäviä dynaamiseen istumiseen suunniteltuja työtuoleja ja kevyesti siirreltäviä pöytiä.

Koulun uudistuneet piha-alueet ovat saaneet modernin ilmeen ja molemmat alueet on saatu käyttöön syyslukukaudella 2021. Piha-alueille on sijoitettu esimerkiksi pöytäryhmiä ja erilaisia liikuntapaikkoja, jotka kannustavat oppilaita liikkumaan myös välituntisin.

Haikala

Mäntysalon koulun alkuopetuksen luokat sijaitsevat Haikalan koulussa, joka sijaitsee noin puolen kilometrin päässä Mäntysalon koulusta. Haikalan koulu on noin 180 oppilaan  yksikkö.

Tukioppilastoiminta

Mäntysalon koulun tukioppilastoiminta on alkanut vuonna 2018 syksyllä. Koulumme nykyiset tukioppilaat ovat toisen polven tukareita :). 

”Olemme jakautuneet suurin piirtein puoliksi alakoulun ja yläkoulun tukareihin, meitä on Mäntysalossa yhteensä 22 tukaria tällä hetkellä. 

Olemme järjestäneet kuluneen vuoden (2019-2020) aikana liikuntapäivän, 4- ja 7-luokkalaisille kouluun tutustumispäivät, 7-luokkalaisten Märkiö-reissun, leikkitunteja, liikuntatuntien pitämistä, teemaviikon ja suunnittelemme erilaisille juhlapäiville tekemistä.

Tehtäviimme kuuluu muun muassa ryhmäyttäminen ja siten luokkahengen parantaminen. ”

Tukioppilastoiminta jatkuu jatkossakin Mäntysalon koulussa.

Oppilasagentit

Olemme panostaneet koulussamme digitaaliseen osaamiseen. Oppilasagentit ovat digiasioihin perehtyneitä oppilaita, jotka auttavat muita oppilaita ja opettajia mm. erilaisten sovellusten käyttöönotossa.

Liikkuva koulu

Arvostamme koulussamme liikkumisen riemua ja olemme mukana Liikkuva koulu -hankkeessa.

Vanhempainyhdistys

Koulussamme toimii vanhempainyhdistys, joka järjestää oppilaille esimerkiksi discoja.

Instagram

Syksyllä 2021 koulumme avasi oman Instagram-tilin, jota voi seurata nimimerkin mantysalonkoulu_official kautta.