Ajankohtaista

Ikäihmiset, Joukkoliikenne, Liikenne

Kivenkyydin kehittämiskyselyyn voi vastata 13.11. saakka

2.11.2022

Tilattava Kivenkyyti täydentää Nurmijärven joukkoliikennettä, ja sen reitti kulkee kunnan eri taajamissa tilattujen kyytien perusteella. Kivenkyytiä ajetaan matalalattiabusseilla, joten se sopii niin rollaattorilla kulkevan ikäihmisen kuin lastenvaunujen kanssa kulkevan asiointimatkoihin. Kivenkyydin kehittämiseksi on avoinna kysely, johon voi vastata 13.11. saakka.

Kyselyyn voi vastata sähköisesti tai paperisella lomakkeella

Kivenkyytiä halutaan kehittää entisestään, jotta se palvelisi paremmin sekä nykyisiä että uusia käyttäjiä. Tällä hetkellä on avoinna kysely, jossa voi kertoa mielipiteensä ja esittää toiveita palvelun kehittämiseksi. Kyselyn vastausaikaa on pidennetty, vastata voi 13.11. saakka joko sähköisesti tai paperisella lomakkeella. Kyselyyn vastaaminen vie noin 15 minuuttia, ja kyselyyn vastataan nimettömästi.

Paperisia kyselylomakkeita ja lomakkeiden palautuslaatikoita on kirjastoissa, Kivenkyydin linja-autossa ja kunnanvirastolla.

Sähköisesti kyselyyn voi vastata kunnan verkkosivuilla tai vastaa kyselyyn tästä (siirryt Webropol-verkkosivulle).

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan Nurmijärven joukkoliikenteen lipputuote.

Lähde mukaan kehittämään Kivenkyytiä ja vastaa kyselyyn viimeistään sunnuntaina 13.11.2022!

Lisätietoa Kivenkyydistä löytyy Korsisaaren verkkosivuilta.

Takaisin listaukseen