Ajankohtaista

Kirjasto

Kirjastoissa tapahtuu kesäkuussa

30.5.2023

Kesäkuussa kirjastot järjestävät kivaa tekemistä kesälaitumille kirmaaville lapsille ja nuorille. Luvassa on kerhoilua, pajoja ja elokuvia. 

 5.–9. kesäkuuta pääkirjastossa pidetään maksutonta kesäkerhoa 2013–2015 syntyneille lomalaisille iltapäivisin kello 13.30–15. Kerhossa puuhataan päivittäin vaihtuvan teeman mukaan. Maanantain supersankaripajassa luodaan oma supersankarihahmo. Tiistaina taiteillaan. Keskiviikkona teemana ovat Soturikissat, ja kerhossa tehdään muun muassa pinssejä. Torstain Harry Potter –pajassa askarrellaan taikasauvoja.   

Perjantaina kerhossa katsotaan yhdessä kesäinen lastenleffa Luca. Elokuvassa Luca ja hänen ystävänsä Alberto seikkailevat kuumalla Italian Rivieralla. Pojilla on kuitenkin suuri salaisuus. He ovat oikeasti merihirviöitä. Kirjasto tarjoaa pienet leffaeväät. Elokuva on avoin muillekin kuin kerholaisille. Sen ikäraja on K7/K4 ja kesto 1 t 35 min.  

Pääkirjaston kesäkerhoon ilmoittaudutaan etukäteen.  

Klaukkalan kirjaston Lasten Kinossa nähdään 7. kesäkuuta kello 17.30 elokuva Ihmeiden puisto. Elokuvassa kekseliäs nuori tyttö June tekee uskomattoman löydön – unelmiensa huvipuiston. Elokuvan ikäraja on K7/K4 ja kesto 1 t 22 min. Maksuttomia lippuja saa kirjastosta. 

 Yli 10-vuotiaille on maksutonta ohjattua toimintaa pääkirjastossa 13.–15. kesäkuuta iltapäivisin kello 13.30–15. Tiistaina luvassa on kuvataidepaja, jossa pääsee käyttämään luovuuttaan. Keskiviikon sarjakuvapajassa opitaan sarjakuvasta ja päästään piirtämään itse. Torstaina pelataan yhdessä lauta- ja videopelejä. Iltapäiviin on ennakkoilmoittautuminen. Voit ilmoittautua yhteen tai useampaan iltapäivään. 

 Klaukkalan kirjastossa järjestään Pride-viikolla pinssipaja. Kirjastossa pääsee tekemään Pride-teemaisen pinssin 28. kesäkuuta kello 16–19. 

Galleria Toivossa jatkuu Heidi Keskikylän taidenäyttely Palasia – akryylimaalauksia 29. kesäkuuta asti. Galleria Villessä avautuu Nurmijärven Taideyhdistyksen kesänäyttely 6. kesäkuuta. 

Kaikki kesäkuun tapahtumat osoitteessa https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjasto/tapahtumat/ 

Takaisin listaukseen