Ajankohtaista

Kirjasto

Kirjastoissa tapahtuu 1.–16.4.

31.3.2023

Kirjaston keväässä soi musiikki, jonka mukana matkataan niin Oopperatalon lämpiöön kuin Eurooppaan ja Amerikkaankin. Lapsille on luvassa satuhetkiä, elokuvaa ja nukketeatteria. Ratajätkät valloittavat pääkirjaston K60-tapahtumassa heti huhtikuun alussa. 

Musiikin matkassa 

Kitaramusiikista saadaan nauttia 1. huhtikuuta kello 12 Klaukkalan kirjastossa. Nurmijärven Musiikkiopiston kitaransoiton oppilaat esiintyvät tällöin Kari Weseliuksen johdolla. 

Duo Kaunis Valhe johdattaa kuulijat musiikilliselle nojatuolimatkalle Eurooppaan ja Amerikkaan pääkirjastossa 4. huhtikuuta kello 18. Matkalla poiketaan muiden muassa 1900-luvun alun Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Yhdysvalloissa. Ohjelmisto ulottuu operettisävelmistä kevyeen musiikkiin. Olli Yli-Harja ja Liisa Sunila laulavat, ja Yli-Harja säestää haitarilla.  

Oopperan teetansseissa pannaan jälleen jalalla koreasti 12. huhtikuuta kello 15–17. Senioreille suunnatut tanssit striimataan pääkirjaston isolle valkokankaalle Oopperatalon päälämpiöstä, ja kirjasto muuntautuu tanssisaliksi. Solisti Minna Grönthalia säestää Kimmo Leppälän orkesteri. Tanssit juontaa Juhana Suninen. Teetarjoilu. 

Rautatieasiaa ja taidonnäytteitä 

Entisaikain pahamaineiset radanrakentajat, ratajätkät, ovat puheenaiheena pääkirjaston K60-tapahtumassa 4. huhtikuuta kello 13. Tampereen Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kertoo ratajätkien työstä ja elämästä. 

Puikot viuhuvat jälleen novellien tahtiin Klaukkalan kirjaston novellikoukussa 4. huhtikuuta kello 18–20.  

Hauskoja ja yllätyksellisiä hetkiä on luvassa 13. huhtikuuta. Nurmijärven opiston improvisaatioryhmä Improtentti esiintyy pääkirjastossa kello 13.  

Pääkirjastossa vietetään kehruulauantaita 15. huhtikuuta kello 10–15. Luvassa on aiheeseen liittyvää ohjelmaa ja kirjallisuutta sekä nurmijärveläisen libristi, lampuri ja kehrääjä Miira Öhmanin työnäytös. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Taito Klaukkalan kanssa. 

Mielikuvituksen siivillä – ohjelmaa lapsille 

Pikkuväki pääsee hyppäämään satujen siiville pääkirjastossa 5. huhtikuuta kello 10 ja Klaukkalan kirjastossa 11. huhtikuuta kello 18. Klaukkalan satutuokiossa kuljetaan hiirenpolkua. Osallistujat saavat tarran omaan satupassiin. Tuokion kesto on 20–30 minuuttia. 

Klaukkalan kirjaston Lasten Kino esittää 12. huhtikuuta kello 17.30 elokuvan Kätyrit: Grun tarina. Elokuvassa seikkaillaan 1970-luvulla, jolloin itse ilkimys Gru on vielä pieni poika. Hän haluaa päästä superpahisten joukkoon, mutta siihen vaaditaan erityistä ilkeyttä. Elokuvan kesto on 1 t 23 min ja ikäraja K7/K4. Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastossa. 

Nukketeatteri Annos vie katsojat Unelmien lentonäytökseen Rajamäen kirjastossa 12. huhtikuuta kello 17.30. Lämminhenkisen nukketeatteriesityksen inspiraation lähteenä on ikiaikainen unelma lentämisestä. Esitys pohtii teknologian luomia ongelmia ja inhimillisen yhteyden merkitystä lapsille sopivalla tavalla. Esityksen kesto on noin 30 min, ja se sopii yli 3-vuotiaille. Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastossa. 

Lukulemmikki on kuuntelemisen ammattilainen. Eläimen seurassa on turvallista ja mukavaa harjoitella lukemista. Lemmikille pääsee lukemaan Rajamäen kirjastossa 13. huhtikuuta kello 17–18. Varaa oma lukuaikasi kirjastosta etukäteen. 

Iloa silmille 

Galleria Toivossa on esillä Tupu Hultin tekstiilitaidenäyttely Onnellisten tähtien alla, Galleria Villessä puolestaan Nurmijärven Kuvataidekoulun kevätnäyttely. Kuvataidekoulussa lukuvuoden teemana on ollut VALO. 

Kaikki huhtikuun tapahtumat osoitteessa https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjasto/tapahtumat/ 

 

Takaisin listaukseen