Ajankohtaista

Nuoriso, Rekrytointi

Kesätyö tarjoaa nuorelle polun työelämään

26.4.2022

Nurmijärven kunnan nuorisopalvelut jakoi tänä vuonna 208 kesätyöseteliä. Kesäseteleitä jaettiin nurmijärveläisille vuosina 2004–2007 syntyneille nuorille. Nuorten työllistäjinä toimivat yritykset, yhteisöt, yhdistykset tai säätiöt.

Kesätyöllä on iso merkitys nuorelle tulevaisuutta ajatellen. Kesätyö voi olla merkittävä sysäys uravalinnan kannalta, mikäli nuoren kokemus työstä on myönteinen. Lisäksi kesätyö tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään ja kesätöissä opitaan tärkeitä työelämätaitoja.

Työnantajat hyötyvät nuorten palkkaamisesta monella tavalla. Parhaimmillaan tuttu kesätyöntekijä päätyy kesätyön jälkeen esimerkiksi osa-aikatyöhön tai hän voi kouluttautua oppisopimuksella yrityksen työntekijäksi. Yritys voi saada myös maineen työpaikkana, jossa nuoret otetaan lämpimästi vastaan ja ostopäätöksiä tehtäessä suositaan työn tarjonnutta yritystä.

Kesätyöseteleiden lisäksi nuoria on tuettu kesätyönhaussa auttamalla esimerkiksi hakemusten tai ansioluetteloiden tekemisessä. Apua on saanut niin nuorisotilojen, Ohjaamon kuin etsivän nuorisotyön työntekijöiltä. Kunta työllistää nuoria kesätyöntekijöitä muun muassa päiväkoteihin, kirjastoihin, liikuntapaikoille ja Sääksin uimarannalle.

Takaisin listaukseen