Ajankohtaista

Kulttuuri, Sääksi, Tapahtumat, Uimarannat

Kesäisessä Sääksissä soi elävä musiikki

28.4.2022

Sääksin hiekkarannalle saapuu tänä kesänä uusi maksuton tapahtumasarja, joka tuo elävän musiikin järvimaisemiin. Esityksiä järjestetään joka toinen keskiviikko kesäkuun lopusta alkaen.

Tapahtumasarjan avaa 29.6. Harri Myllyoja yhtyeineen. Klaukkalalainen Myllyoja on monipuolinen muusikko ja ”Monikko goes Jazz” -tapahtuman luoja, joka keikkailee paljon sekä soolona että trionsa kanssa. Lempeässä kesäillassa kuullaan mukaansatempaavan jazzin ohella pop ja rock -kappaleista tehtyjä versioita sovitettuina pianotriolle.

Nuoria timantteja

Heinäkuussa järven rannalla konsertoivat Young Diamond -pienlevy-yhtiön lauluntekijät Karri Lehtonen ja Satu Lii, jotka esittävät tuotantoaan 13.7.

– Sääksiin saapuvat voivat odottaa välitöntä, koskettavaa ja iloista folk-iltaa, joka sopii uimarannan tunnelmaan kuin nenä päähän. Välillä mennään herkän maalailun kautta kunnon haitarirokkiin, Lehtonen kuvailee.

Sääksin keikka on osa Lehtosen soololevyn julkaisukiertuetta, joten ohjelmistossa on runsaasti kappaleita uudelta albumilta. Karaokebaarissa yksin -levy pitää sisällään monenlaisia tarinoita, joissa rakastetaan, erotaan, koetaan suuria tunteita, selviydytään elämästä pelaamalla 8-bittistä Nintendoa, ja ryöstetään pankki. Lehtosen sanoin pitkään työn alla ollut levy on syönyt sisäänsä todella paljon elämää, sillä sen vanhin kappale löytyy jopa 12 vuoden takaa.

Jazzista lattaritunnelmiin

Loppukuusta rantamaisemissa tunnelmoi jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandbergin johtama trio, joka esiintyy Sääksissä 27.7. Sandbergin tuotannossa sielukas jazz yhdistyy vahvoihin melodioihin ja rytmillisesti leikkisään improvisaatioon, joten tyylilajin ystäville on luvassa kiinnostava kattaus musiikillisia näytteitä.

Elokuussa kuulijoita ilahduttaa vielä Agencia Latina -yhdistyksen musiikki-ilta, jossa soivat urbaanit latinalaisamerikkalaiset sävelet niin artistien kuin DJ-musiikin välityksellä.

29.6 klo 18 Jazzkonsertti: Harri Myllyoja band

13.7 klo 18 Young Diamond -lauluntekijöiden konsertti: Karri Lehtonen ja Satu Lii

27.7 klo 19 Jazzkonsertti: Mathias Sandberg trio

10.8 klo 18 Musiikki-ilta: Agencia Latina

Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

Takaisin listaukseen