Ajankohtaista

Asuminen, Katujen kunnossapito, Liikenne, Liikunta, Sähkö

Katuvalot väärään aikaan päällä – syynä huolto tai vika

4.11.2022

Nurmijärven kunnan omistama valaistusverkko käsittää noin 13 000 katuvalaisinta sekä valaistuksen ohjauskeskuksia noin 200 kappaletta. Valaistusverkkoa huolletaan säännöllisesti huoltokierroksilla kolme kertaa vuodessa. Huoltokierroksella katuvalaistus on päällä.

Tärkeässä roolissa vikojen paikallistamisessa on kuntalaisten antamat palautteet, jotka täydentävät merkittävällä tavalla kunnan ja huoltourakoitsijan omavalvontaa ja vikakohteiden tunnistamista. Palautteiden kiireellisyyttä arvioidaan aina tapauskohtaisesti, ja korjaustoimia tehdään tarvittaessa myös muulloin kuin huoltokierroksilla.

Vikojen korjaukset arvioidaan suuruuden ja turvallisuuden näkökulmasta

Kalenterivuoden aikana tehdään valaistusverkossa yli tuhat erilaista viankorjaustehtävää. Valaistusverkon huoltotyöt koostuvat kaapelivikojen korjauksista, vinossa olevien valaistuspylväiden korjauksesta, lampun tai valaisimen vaihtotöistä sekä erilaisista kuntotarkastuksista. Näiden lisäksi huoltoa työllistää erilaiset kolarikorjaukset sekä verkon pienet saneeraustyöt.

”Ilmoitettuja vikoja arvioidaan vian suuruuden sekä turvallisuuden näkökulmasta. Yksittäinen pimeä lamppu korjataan seuraavalla huoltokierroksella, ellei sillä ole vaikutusta turvallisuuteen, eli esimerkiksi se sijaitsee suojatiellä, päiväkodin tai koulun välittömässä läheisyydessä, kertoo kunnan katuvalaistuksen isännöitsijä Tero Asikainen Insplan Oy:stä.

Useamman pimeän valaisimen vika tai pimeänä olevan alueen vika korjataan arkena työpäivän aikana mahdollisimman nopeasti. Arkena tapahtuvan työajan ulkopuolella korjataan vain välitöntä sähköturvallisuutta vaarantavat viat kuten kolaripaikat ja mahdollinen katuvalokeskukseen kohdistunut ilkivalta.

Huoltokierrosten aikana katuvalaistus on päällä

Huoltokierroksen aikana valaistus on päällä päivällä sen aikaa, kun huoltotyön tekijä kiertää kyseisen alueen valaistuksen läpi valaistuskeskus ja katu kerrallaan sekä korjaa havaitut ja ilmoitetut viat. Huoltotyön näkökulmasta pimeänä oleva lamppu saattaa palaa hetken ja sammua myöhemmin, jolloin se saattaa palaa juuri sillä hetkellä, kun huoltotyöntekijä on paikalla katsomassa valaistusverkon kuntoa ja valaistuksen toimintaa.

Nurmijärven kunnan valaistusverkon huoltokierrokset (kalenterivuosittain):

  • Huoltokierros 1 tehdään viikkojen 5–10 aikana
  • Huoltokierros 2 tehdään viikkojen 32–40 aikana, jolloin huolletaan myös ulkoilupaikat sekä pururadat
  • Huoltokierros 3 tehdään viikkojen 45–50 aikana

Kuntalaispalaute tärkeää vikojen paikallistamisessa

Kuntalaisilta tuleva palaute auttaa paikallistamaan erilaisia vikoja nopeasti ja tehokkaasti. Yleisin kuntalaisilta tuleva vikapalaute koskee yksittäistä pimeää lamppua. Huoltotyön yhteydessä määräajoin sammuva lamppu saattaa jäädä huomioimatta ja sen takia saatu palaute on erittäin tärkeää. Vikapalautteen kautta saapuneita vikoja korjataan huoltokierroksen aikana.

”Katuvalaistus on päällä huoltokierroksen aikana. Toinen syy, miksi valot voivat olla päällä, on se, että niissä on joku vika. Tämän takia toivomme kuntalaisilta palautetta, jos katuvalaistus on päällä epätavallisesti. Palautetta mieluummin enemmän kuin liian vähän. Palautteen saatuamme selvitämme, johtuuko valojen palaminen huollosta vai jostain muusta”, kertoo Asikainen.

”Viime päivinä olemme saaneet palautetta siitä, että katuvalaistus on päällä kesäajan mukaisesti. Olemme tästä tietoisia, mutta ohjauskeskuksessa olevaa vikaa ei ole vielä pystytty korjaamaan”, Asikainen lisää.

Vikailmoitukset olisi hyvä ilmoittaa ennen huoltokierrosta, jotta ne voidaan korjata heti seuraavaksi alkavalla huoltokierroksella.

Vikailmoitukset tulee ilmoittaa:

Ilmoitathan aina osoitteen, jossa vika on, niin sen korjaaminen on helpompaa.

Yleistä palautetta valaistusverkosta voi antaa kunnan palautejärjestelmä Solmun kautta.

 

Takaisin listaukseen