Asuminen, Katujen kunnossapito, Kunnallistekniikka, Liikuntapaikat
Katuvalaistus – sammutusajat, huolto ja kuntalaisten rooli
Syyspimeän aikaan huomio kiinnittyy katuvaloihin, jotka eivät toimi. Näistä kunta on saanutkin hyvin kuntalaisilta ilmoituksia. Vikoja korjataan pääsääntöisesti huoltokierroksilla, mutta muulloinkin, jos ne arvioidaan kiireellisiksi paikan tai laajuuden näkökulmasta.
Nurmijärven kunnan katuvalaistus on öisin pois päältä pääosin klo 00–04, pois lukien keskusta-alueet ja taajamat. Liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien valaistus sammuu klo 22–06 väliseksi ajaksi talviaikaan.
Milloin valaistus on pois päältä?
Katuvalaistus on sammuksissa kunnan omistamilla ja ylläpitämillä teillä sekä muilla alueilla arkisin klo 00–04 välisen ajan. Valojen yöajan sammuttaminen ei koske keskusta-alueita eikä taajamia.
Katuvalaistus koko kunnan alueella on pois päältä kesäisin, noin kesä-heinäkuun ajan. Katuvalojen sammutusajankohdissa huomioidaan mm. koulujen kevätkauden päättymis- sekä syyskauden aloitusajankohdat.
Nurmijärven liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien aluevalaistus sammutetaan yön ajaksi klo 22–06. Lisäksi valaistus on pois päältä 30.3.–30.9. välisen ajan.
Katuvalaistussaneeraukset aiheuttavat muutoksia katuvalojen palamiseen, ja niistä tiedotetaan erikseen. Esimerkiksi tällä hetkellä saneerataan Tiiran kuntoradan valaistusta noin marraskuun puoliväliin saakka, ja valaistus on sammuksissa koko saneerausajan.
Vikailmoitukset
Tievalaistuksen vikailmoitukset ilmoitetaan sähköpostiosoitteeseen katuvaloviat.nurmijarvi@insplan.fi.
Kaikissa vikailmoituksissa tulisi olla tarkka osoite, katu tai muu selkeästi yksilöitävä alue, jota vikailmoitus koskee. Tarkka vikailmoitus helpottaa ja nopeuttaa korjaustyötä. Yksittäiset toimimattomat katuvalot korjataan pääsääntöisesti huoltokierroksella. Yksittäisiä valoja korjataan muulloinkin, jos ne ovat paikassa, kuten koulun läheisyydessä ja vaikuttavat turvalliseen kulkemiseen.
Kunnan valaistusverkkoon kuulumattomat viat välitetään taholle, kuten ELY:lle, joka vastaa esimerkiksi maanteiden valaistuksesta.
Tievalaistuksen huoltokierrokset
Kunnan valaisinverkossa on noin 13 000 valaisinta, ja se läpikäydään huoltokierroksilla, jotka toteutetaan kolme kertaa vuodessa. Syksyn huoltokierros on saatu päätökseen viikolla 40, ja seuraava huoltokierros tehdään viikoilla 5–10.
Avainasemassa valaisimien korjauksissa on kuntalaisten tekemät ilmoitukset esimerkiksi pimeistä tai vilkkuvista valoista, jotta kaikki viat tulee korjatuksi huoltokierroksilla. Kiitos kuntalaisille ilmoituksista, ja toivottavasti aktiivista ilmoittelua tehdään jatkossakin.