Ajankohtaista

Katujen kunnossapito, Lapset, Liikenne, Liikunta, Liikuntapaikat, Opetus ja koulutus, Varhaiskasvatus, Viestintä

JHL:n työtaistelun 14.12. vaikutukset Nurmijärvellä – kunta pyrkii tuottamaan palvelut mahdollisimman normaalisti 

11.12.2023

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry ilmoittanut poliittisista työtaisteluista torstaina 14.12., jotka kohdistuvat maan hallitukseen. Nurmijärven kunnassa työtaistelu kohdistuu Aleksia-liikelaitokseen ja ympäristötoimialan tekniseen keskukseen. Työtaistelut koskevat edellä mainittuja kohteita, niissä tehtävää työtä ja työvuoroja, jotka alkavat torstaina 14.12. klo 00.01 ja 23.59 välisenä aikana. Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Työtaistelu ei koske viranhaltija-asemassa olevia. JHL on julistanut ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sekä tilapäisen siirron kiellon ajalle 11.-14.12.2023.

Päiväkodit toimivat mahdollisimman normaalisti 14.12.

Kunnan ruokapalvelua tuottava Aleksia-liikelaitos on työtaistelun piirissä torstaina 14.12., mikä voi vaikuttaa päiväkotien ruokailuun torstaina. Tavoitteena on, että ruokailu päiväkodeissa järjestetään mahdollisimman normaalisti. Aamupalalla on tarjolla muroja, hedelmäsosetta, näkkileipää ja maitoa.

Eskareille järjestetään aamupala, eväslounas ja välipala 14.12.

Eskareille/alkuluokkalaisille järjestetään aamupala ja välipala.  

Aamupala 

Koulun tiloissa oleville eskareille on aamupalalla tarjolla muroja, hedelmäsosetta, näkkileipää ja maitoa.

Lounas 

Tarjolla on leipää, maitoa, mahdollisesti smoothie, välipalakeksejä, rusinoita ja hedelmä. Koululaisten ja alkuluokkalaisten huoltajat voivat pakata eväät, mikäli näkevät lapsensa kannalta tarpeelliseksi. Erityisruokavalioita ei valitettavasti pystytä huomioimaan ruokaturvallisesti.

Välipala 

Välipalalla on tarjolla viilis, kurkkua, leipää, levitettä ja maitoa.  

Kouluissa opetus toimii normaalisti – tarjolla eväslounas 14.12.

Kouluissa opetus toimii torstaina normaalisti. Kouluissa ei torstaina 14.12. tarjota lämmintä ruokaa, vaan tarjolla on eväslounas: leipää, maitoa, mahdollisesti smoothie, välipalakeksejä, rusinoita ja hedelmä. Erityisruokavalioita ei valitettavasti pystytä huomioimaan ruokaturvallisesti. Koululaisten ja alkuluokkalaisten huoltajat voivat pakata mukaan eväät, mikäli näkevät sen lapsensa kannalta tarpeelliseksi.

Kivenpuiston, Salkolan ja Majakan koulujen oppilaat saavat ruoan normaalisiti.

Siivousta ei pystytä toteuttamaan torstaina 14.12.

Aleksia-liikelaitoksen paikalla oleva henkilöstö keskitetään päiväkoteihin ja Lukkariin Kivenpuiston oppilaita varten. Tästä johtuen kunnan kiinteistöjä (kirjastot, liikuntasalit, koulut) ei siivota torstaina 14.12. Aleksia-liikelaitos huolehtii keskiviikkona, että wc-tiloissa ja käsienpesupisteissä on riittävästi wc- ja käsipyyhepaperia sekä nestesaippuaa koko torstaipäivän ajaksi. Torstain aikana pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään tarkistussiivous kaikissa kouluissa.

Tekninen keskus – kadut, liikuntapaikat ja viheralueet pyritään hoitamaan normaalisti 14.12.

Nurmijärven kunnassa työtaistelu kohdistuu myös ympäristötoimialan tekniseen keskukseen. Kunnan kadut, liikuntapaikat ja viheralueet pyritään hoitamaan normaalisti. Kunta tiedottaa, mikäli tilanteessa tapahtuu muutoksia. 

Takaisin listaukseen