Ajankohtaista

Aleksia, Alkuluokka, Kiinteistöt, Koulutus, Lapset, Nuoriso, Opetus ja koulutus, Sosiaali ja terveys, Varhaiskasvatus

JHL:n mielenilmauksen 1.2. vaikutukset Nurmijärvellä – lue päivitetty tiedote

30.1.2024

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry on ilmoittanut poliittisista työtaistelutoimista torstaina 1.2.2024 klo 11.00–15.00 välisenä aikana. Kyse on poliittisesta mielenilmauksesta, joka koskee kaikkia sopimusaloja. Työtaistelun syyksi on ilmoitettu Suomen hallituksen suunnittelemat työelämän muutosesitykset.

JHL ry:n ilmoittama poliittinen mielenilmaus, joka pidetään 1.2., vaikuttaa Nurmijärvellä jonkin verran varhaiskasvatuksen järjestämiseen sekä koulujen ja esiopetuksen ruokailuihin, siivoukseen sekä iltapäivätoimintaan.

Päiväkotien toiminnassa muutoksia 1.2.2024 – yksiköt toimivat supistetusti

Varhaiskasvatusta ja esiopetusta järjestetään supistetusti 1.2.2024 klo 11.00–15.00 välisenä aikana ja ryhmiä myös yhdistellään, jotta henkilökunnan riittävyys voidaan taata mielenilmauksen ajaksi.

Monet perheet ovat pystyneet järjestämään lapsensa hoidon mielenilmauksen ajaksi muilla keinoin. Iso kiitos siis huoltajille joustamisesta tässä poikkeustilanteessa.

Ainoastaan Päiväkoti Lasten talo on suljettuna torstaina 1.2.2024.

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevien lasten huoltajia on informoitu tilanteesta tarkemmin Päikyn kautta.

Mielenilmauksen vaikutukset koulujen, esiopetuksen ja päiväkotien ruokailuun 1.2.2024

Kunnan ruoka- ja siivouspalvelua tuottava Aleksia-liikelaitos on poliittisen mielenilmauksen piirissä 1.2.2024, mikä voi vaikuttaa ruokailuun kouluissa, esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksessa pyritään tarjoamaan lämmin lounas ja listan mukainen välipala.

Esioppilaat

Esioppilaiden aamupala on listan mukainen aamupala: puuro ja hedelmä. Lounaalla tarjolla koulujen mukainen ruokailu, lämmintä ruokaa ei torstaina pystytä tarjoamaan kouluilla.

Tarjolla on grahamlihapiirakka tai grahamporkkanapiirakkaa, smoothie, hedelmää, leipää, levitettä ja maitoa. Erityisruokavalioita ei valitettavasti pystytä huomioimaan ruokaturvallisesti. Välipalalla on tarjolla listan mukainen välipala: mustikka-vadelmarahka ja hedelmä.

Koulut ja kouluissa toimivat alkuluokkien esioppilaat

Kouluissa ei torstaina tarjota lämmintä ruokaa. Tarjolla on grahamlihapiirakka tai grahamporkkanapiirakkaa, smoothie, hedelmää, leipää, levitettä ja maitoa. Erityisruokavalioita ei valitettavasti pystytä huomioimaan ruokaturvallisesti.

Koululaisten ja alkuluokkalaisten huoltajat voivat pakata mukaan eväät, mikäli näkevät sen lapsensa kannalta tarpeelliseksi.

Kunta on tiedottanut lasten huoltajia tilanteesta myös Wilman kautta.

Kivenpuiston, Salkolan ja Majakan koulut

Kivenpuiston, Salkolan ja Majakan koulujen oppilaiden ruokailu pyritään järjestetämään normaalisti.

Iltapäivätoiminta

Iltapäivätoiminnan osalta joitakin toimipaikkoja saatetaan joutua sulkemaan 1.2. mielenilmauksen vuoksi. Näistä tiedotetaan iltapäivätoimintaan osallistuneita perheitä erikseen.

Iltapäivätoiminnassa poliittinen mielenilmaus EI vaikuta seuraaviin iltapäiväkerhoihin:

  • Seurakuntakeskus, Ylitilantie 6  (Nurmijärven seurakunta)
  • Metsäkylän koulu, Järventaustantie 163 (Nurmijärven seurakunta)
  • Uotilan koulu, Uotilan koulutie 81 (Nurmijärven seurakunta)
  • Röykän Toimela, Männikönaukiontie 14 (Nurmijärven seurakunta)
  • Karhunkorven koulu, Raalantie 309 (Katja Pitkänen)
  • Kuusela, Malakiaksentie 5 (Nurmijärven seurakunta)
  • Länsikaaren koulu, Kehätie 37 (Taikakontti)
  • Artturi-sali, Kirkon Nurkka, Patruunantie 1 (Nurmijärven seurakunta)
  • Ahjola, Nahkurintie 6 (Nurmijärven kunta)
  • Monitoimitalo Monikko, Kuntotie 7, E-rappu, toinen kerros (Nurmijärven kunta)
  • Nukarin koulu, Nummenniityntie 14 (Nurmijärven kunta)
  • Rajamäen nuorisotila, Kievarintie 14 (Nurmijärven kunta)

Lakko saattaa vaikuttaa seuraaviin toimipisteisiin:

  • Haikalan nuorisotila, Professorintie 5, (Iltapäiväkerho Huvikumpu)
  • Syrjälän koulu, Kuusitie 4 (Iltapäiväkerho Huvikumpu)
  • Lepsämän koulun väistötila, Mäntytie 18  (Iltapäiväkerho Huvikumpu)
  • Vendlaskolan, Syrjäläntie 35

Siivous

Kunnan ruoka- ja siivouspalvelua tuottava Aleksia-liikelaitos on poliittisen mielenilmauksen piirissä 1.2.2024. Tästä johtuen kunnan kiinteistöjä mm. kirjastoja, liikuntasaleja, kouluja ja kohtaamispaikkaa ei välttämättä pystytä siivoamaan normaalisti, mutta Aleksia-liikelaitos huolehtii, että wc-tiloissa ja käsienpesupisteissä on riittävästi wc- ja käsipyyhepaperia sekä nestesaippuaa torstain ajaksi. Torstain aikana pyritään tekemään kaikissa kouluissa tarkistussiivous.

 

Takaisin listaukseen