Ajankohtaista

Jätehuolto, Kiertokapula, Siistiksi

Jätelautakunta Kolmenkierto tiedottaa: Ilmoita kotikompostoinnista

30.8.2022

Jätehuoltoviranomainen ottaa vastaan kompostointi-ilmoituksia sähköisellä lomakkeella. Ilmoitus pitää tehdä kotikompostoinnista silloin, kun kompostoidaan biojätettä eli eloperäistä keittiö- tai elintarvikejätettä. Pelkän puutarhajätteen kompostoinnista ei ilmoitusta tarvitse tehdä.

”Lomake on tehty mahdollisimman nopeaksi täyttää eikä vaadi vahvaa tunnistautumista”, jätehuoltosuunnittelija Annika Antila kertoo. Kompostointi-ilmoitukset merkitään jätehuoltoviranomaisen rekisteriin.

Aiemmin kompostoinnista on ilmoitettu jätelautakunta Kolmenkierron alueen useimmissa kunnissa jäteyhtiö Kiertokapula Oy:lle, mutta jätelain muutoksen takia ilmoitus pitää tehdä jätehuoltoviranomaiselle.

”Emme valitettavasti voi hyödyntää jäteyhtiölle tehtyjä ilmoituksia, koska jätelaki vaatii entistä tarkempien tietojen ilmoittamista”, Antila sanoo. Kiertokapula Oy:n 13 osakaskunnan alueella jätehuoltoviranomaisena toimiva jätelautakunta Kolmenkierto odottaa saavansa asukkailta syksyn aikana useita tuhansia kompostointi-ilmoituksia.

Ilmoituslomakkeella voi pyytää jäteastialle pidempää tyhjennysväliä. Jätelautakunta välittää pyynnöt Kiertokapulaan, joka aloittaa sekajätteen tyhjennykset vuoden 2023 maaliskuussa. Mikäli asiakas haluaa uuden tyhjennysvälin heti voimaan, asiakkaan täytyy ilmoittaa uusi tyhjennysväli myös nykyiselle kuljetusyritykselle.

Miksi kompostoinnista pitää ilmoittaa?

Vuoden 2024 aikana biojätteen erilliskeräys laajenee jätelautakunta Kolmenkierron alueen isojen taajamien kaikille asuinkiinteistöille. Toisin sanoen tiheästi asuttujen taajamien omakotitaloista pitää kerätä biojäte erikseen. Vaihtoehtona erilliskeräykselle on kotikompostointi. Tämän vuoksi jätehuoltoviranomainen tarvitsee tiedot taajamien komposteista.

Taajamien ulkopuolelle erilliskeräysvelvoitetta ei tule, koska pitkien ajomatkojen takaa biojätettä ei ympäristösyistä kannata hakea. Kuitenkin myös haja-asutusalueen asukkaiden pitää tehdä kompostointi-ilmoitus. Jätehuoltoviranomainen kokoaa tiedot rekisteriin, josta voidaan tulevaisuudessa seurata kierrätysasteen kehittymistä.

Millainen kompostorin pitää olla?

”Kompostointi on tärkeää hoitaa asianmukaisesti, ettei pihapiiriin ilmesty haittaeläimiä, kuten rottia tai muita jyrsijöitä”, Antila toteaa. Jätehuoltomääräysten mukaan kompostorin pitää olla haittaeläinsuojattu ja taajamassa myös lämpöeristetty.

Kompostointi-ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle: https://www.kolmenkierto.fi/viranomaispalvelut/kompostointi-ilmoitus/

 

Lisätietoa:

Jätehuoltosuunnittelija Annika Antila, p. 050 471 7505

Jätehuollon viranomaispalvelut

Palvelunumero 03 621 4197 (ma-pe klo 9-11)

jatelautakunta@hameenlinna.fi

Takaisin listaukseen