Ajankohtaista

Asuminen, luonto, Tontit, Viheralueet

Järvimaanrannassa tuhottu mittava määrä puita

10.8.2022

Kunnan omistamalta viheralueelta, Järvimaanranta 7–16 kohdalla on vahingoitettu tarkoituksellisesti noin 20 isoa puuta järven puolella. Puita on kaulattu noin 30 cm matkalta, minkä seurauksena puut tulevat kuolemaan. Vahingonteolla on todennäköisesti pyritty tähän.

Teko on mittava, sillä näin monen puun kuoleminen muuttaa alueen maisemaa radikaalisti. Tekijä on toiminut törkeästi ja välinpitämättömästi niin luontoa, lakeja kuin kuntaakin kohtaan.

”Jäljet ovat sen verran tuoreita, että todennäköisesti teko on tapahtunut suurin piirtein viikon sisällä. Alueella liikkuu myös paljon ihmisiä, ja teosta ei ole tullut aiemmin ilmoituksia, mikä tukee sitä, että puiden tuhoaminen on tehty hiljattain”, sanoo liikunta- ja viheraluepäällikkö Ville Ruokoja.

”Nämä nyt pystyyn kuolevat puut ovat hankalassa maastossa ja niiden poistaminen tulee olemaan haastavaa, mikä puolestaan nostaa kustannuksia. Tämä tulee kunnan tehtäväksi luultavammin jo ensi vuonna”, kertoo Ruokoja.

Kunta on tehnyt rikosilmoituksen asiasta 10.8.2022.

Takaisin listaukseen