Ajankohtaista

Katu- ja tiesuunnitelmat, Katujen kunnossapito, Liikenne, Yritykset

Järvihaantiellä uusitaan tierumpu – liikennejärjestelyt muuttuvat 26.6.

20.6.2023

Maanantaina 26.6.2023 alkaa Järvihaantiellä tierummun uusiminen. Uusimistöiden takia liikenne joudutaan ohjaamaan yhdelle kaistalle työmaan kohdalla. Tierummun uusimistyöt saadaan valmiiksi tämänhetkisen arvion mukaan perjantaina 7.7.2023. Liikenteen sujuvuutta alueella haittaa samaan aikaan menossa oleva Lepsämäntien rakennusurakka.

Liikennejärjestelyt

Ajoneuvoliikenne on koko työn ajan yhdellä kaistalla. Väistämisvelvollisuus on merkitty liikennemerkein, Lepsämäntieltä tuleva on etuajo-oikeutettu. Pikimetsäntielle asennetaan STOP-merkki työn ajaksi.

Ensimmäisessä vaiheessa ajoneuvoliikenne ohjataan kadun länsireunaan, ja jalankulku ja pyörät kiertotielle ajoradan reunaan.

Karttakuva muuttuvista liikennejärjestelyistä, vaihe 1, Järvihaantien tierummun uusimistöiden aikana 26.6.-7.7.2023.

Toisessa vaiheessa jalankulku ja pyörät ohjataan itäreunaan, ja ajoneuvoliikenne kiertotielle jalankulku- ja pyörätielle sekä välikaistalle.

Karttakuva muuttuvista liikennejärjestelyistä Järvihaantien tierummun uusimistöiden aikana 26.6.-7.7.2023.

Tiet saavat lopullisen asfaltin heinäkuun lopulla

Vanha tierumpu on huonokuntoinen ja uusimisen tarpeessa, koska sen veden virtauksen välityskyky ei riitä valuma-alueen veden määrälle.

Uusiminen pitää tehdä tässä kohden kesää, koska sekä Järvihaantielle että Lepsämäntielle tehdään lopulliset asfaltointityöt heinäkuun loppupuolella.

Järvihaantien tierummun uusiminen on osa Lähtelänojan kunnostushanketta.

Kunta pahoittelee rakentamistyöstä aiheutuvaa haittaa niin liikenteelle kuin alueen asukkaille ja yrityksille.

 

Takaisin listaukseen