Ajankohtaista

Sähkö

Fingrid toivoo sähkön kulutusjoustoa erittäin kireässä pakkassäässä

5.1.2024

Pitkään jatkunut erittäin kireä pakkanen koko Suomessa jatkuu edelleen ja se haastaa sähkötehon riittävyyttä.

Fingridin arvion mukaan pitkittynyt pakkasjakso pitää sähkön kulutuksen korkealla tasolla koko loppuviikon ajan. Eilen keskiviikkona sähkökulutus ylitti hetkellisesti 15 000 MW ja korkeimmillaan tuntikeskiteho oli 14 993 MW klo 19-20.

”Sähköjärjestelmä toimii edelleen normaalisti ja sähköteho riittää, mutta tänään ja loppuviikon aikana on erittäin tärkeää, että kaikki sähkönkäyttäjät ovat mahdollisuuksiensa mukaan mukana kulutusjoustossa ajoittamalla sähkön käyttöä pois aamun ja illan huipputunneilta. Haasteellisia aikoja ovat esimerkiksi tänään klo 8-10 ja 17-22”, sanoo johtaja Tuomas Rauhala Fingridistä.

Viimeisen vuorokauden aikana yksittäisten sähkön tuotantolaitosten käytettävyydessä on ollut haasteita. Tämä korostaa entisestään voimalaitosten ja kulutusjoustojen merkitystä. Tuulivoiman tuotanto on edelleen arvioituun vähätuuliseen tilanteeseen verrattuna korkeampi sen ollessa  ennusteen mukaan tänään 1000 – 2000 MW. Sähkön rajasiirtoyhteyksien ja tuotantolaitosten luotettava toiminta on edellytys sille, että sähkön riittävyys pysyy hyvällä tasolla.

https://www.fingrid.fi/

 

Takaisin listaukseen