Kaavoitus, Päätöksenteko, Valtuusto, Yritykset
Datakeskus on hyvä hanke Nurmijärvelle
Valtuustoryhmien puheenjohtajien kannanotto 11.3.2026
Klaukkalan Sudentullin alueelle suunniteltu DayOnen datakeskushanke on hyvä hanke Nurmijärven kunnalle. Hanke on mittaluokaltaan merkittävä ja on ymmärrettävää, että se on herättänyt kuntalaisissa mielipiteitä sekä kysymyksiä. Sudentullin asemakaava etenee päätöksenteossa seuraavaksi kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Perustelemme, miksi me allekirjoittaneet kannatamme hanketta.
Sudentulli on jo vuonna 2017 määritelty Klaukkalan osayleiskaavassa työpaikka-alueeksi ja osayleiskaava mahdollistaisi esimerkiksi vaarallisia kemikaaleja varastoivan laitoksen tai logistiikkayritysten sijoittumisen alueelle. Nyt päätettävänä oleva asemakaava on valmisteltu siten, että alueelle sijoittuu datakeskus, joka on huomattavasti puhtaampi ja turvallisempi vaihtoehto. Se on hiljaista ja puhdasta sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa, joka ei kuormita lähiluontoa.
Asemakaava on valmisteltu perusteellisesti ja esimerkillisesti. Vaikutukset on arvioitu laajasti niin luonnon, kulttuuriperinnön kuin teknisen toteutettavuuden osalta. Meillä on nyt käsissämme suunnitelma, jossa riskit on tunnistettu ja hallittu asiantuntijoiden valvonnassa. Selvityksistä käy ilmi, ettei asemakaava vaaranna tärkeitä kulttuuriympäristö- tai luontoarvoja.
Nykyinen ratkaisu jättää alueelle enemmän kasvillisuutta kuin perinteinen työpaikka-alue. Asemakaavan kortteleista vähintään 30 % tulee olemaan säilytettävää tai istutettavaa kasvillisuusaluetta. Kaavassa on määrätty puiden määrästä pinta-alaa kohti ja, että rakentamatta jäävät tontin osat, joita ei käytetä liikenteeseen, huoltoon tai pysäköintiin, on istutettava. Lisäksi Sudentullin alueelle on osoitettu 21,5 hehtaaria suojaviheraluetta, jolla oleva puusto ja kasvillisuus säilytetään ja suojaviheralueille tehdään täydennysistutuksia. Näin ollen kasvipeitteistä alaa jää yli 40 hehtaaria. Kaava-alueella tapahtuva muutos on suuri, mutta hyvin hallittu.
Datakeskuksen talousvaikutukset Nurmijärvelle ovat merkittävät. Nurmijärven historian suurin kiinteistökauppa tuo kuntaan maanmyyntituottoja 24 miljoonaa. Kunnan ei myöskään tarvitse investoida alueen infrastruktuuriin samalla tavalla kuin perinteisillä työpaikka-alueilla, joissa katu- ja vesihuoltoverkosto on kattavampi, mikä tekee tästä taloudellisesti erittäin tehokkaan ratkaisun.
Datakeskuksen tuomien kiinteistöverotuottojen on kaavavaiheessa arvioitu olevan 1–4 miljoonaa euroa vuosittain. Suoraa kunnallisveroa arvioidaan syntyvän 0,53 miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi yhteisöverojen osuus Suomen kuntasektorille on 8,4 miljoonaa euroa, mistä Nurmijärvi saa oman osansa.
Datakeskus työllistää arviolta suoraan 200 työntekijää, mikä tekee DayOnesta yhden Nurmijärven merkittävimmistä työnantajista. Lisäksi datakeskusalue synnyttää paikallisesti noin 500 välillistä työpaikkaa. Tämä luo valtavia mahdollisuuksia paikallisille yrityksille.
Miksi talousvaikutuksilla on merkitystä? Nurmijärven kunta investoi tulevien vuosien aikana muun muassa päiväkoti- ja koulukiinteistöjen rakentamiseen ja kunnostamiseen. Tälle vuodelle on nettoinvestointeihin budjetoitu 46,5 miljoonaa euroa ja 2027–2028 summa on 122,8 miljoonaa euroa. Kunnan lainakanta on asettumassa 218,5 miljoonaan euroon vuonna 2026. Tämä tarkoittaa nykyisten markkinaennusteiden valossa noin 3,4 miljoonan euron vuosittaisia korkomenoja. Mitä korkeammat korkokulut, sitä tiukemmalla kunnan talous on.
Osa kuntalaisista on pelännyt, että sähkönhinta tulisi nousemaan paikallisesti. Datakeskus olisi erittäin tärkeä asiakas ja myönteinen asia myös Nurmijärven Sähkölle, joka on kunnan 100 % omistama tytäryhtiö. Nurmijärven Sähkö saa huomattavia siirtomaksuja ja liittymämaksun, mikä todennäköisesti alentaa kaikkien nurmijärveläisten sähkönsiirtomaksuja.
Datakeskus ei ratkaise kunnan talousongelmia, mutta se helpottaisi tilannetta. Mikäli kunnan taloutta halutaan tasapainottaa, on huomioitava, että merkittävä osa kunnan käyttötaloudesta kohdistuu varhaiskasvatukseen ja koulutukseen – eli lapsiin ja nuoriin – ja haluamme turvata heidän palvelunsa.
Datakeskustoimija DayOne on puolestaan ilmaissut halunsa olla tukemassa Nurmijärven osaamisen, kulttuurin, elinvoiman ja ympäristötavoitteiden toteutumista tulevaisuussopimuksen muodossa. DayOne valmisteleekin sopimusta Aalto-yliopiston, Nurmijärven Opiston ja Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n kanssa.
Nyt valtuuston päätettäväksi tuleva asemakaava on merkittävä Nurmijärven tulevaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin mahdollistamisen kannalta.
Valtuustoryhmien puheenjohtajat:
Joona Suomi (kok.)
Otto Suhonen (kesk.)
Maria Luoma (sd.)
Ville Virolainen (vihr.)
Kimmo Pirkkala (peruss.)
Jussi Malkamäki (kans.)
Nelli Piikkilä (vas.)
Ina Kuula (kd.)