Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Upeat Neon 2 ja ABREU viikonloppuna Taaborilla – tule sinäkin!

4.8.2022

Sää suosii elokuun alkua ja nyt kannattaa vielä ottaa kesästä ja tapahtumista irti se, mitä on saatavissa. Nurmijärven tapahtumakalenteri tarjoaa ajantasaiset tiedot tapahtumista. Tässä muutamia poimintoja!

Ensi viikonloppuna 5.-6.8. Taaborin metsäklubilla on huikea meno sekä perjantaina, että lauantaina. Perjantaina 5.8. lavan valloittaa Neon 2. Bändi on Suomen menestyneimpiä ja heidän kappaleensa ovat tunnettuja hyväntuulisista sanoituksista. Yhtye on lähtenyt nyt 30-vuotis kiertueelle ja ohjelmistossa on sekä tuttuja, että myös uudempaa tuotantoa, johon kuuluu mm. 2021 julkaistu single ”Pieninä palasina”. Liput maksavat 28 euroa ja niitä voi ostaa etukäteen Lippupisteestä  www.lippu.fi tai tapahtumaa ennen portilta. Alle 2-vuotiaat pääsevät sylissä maksutta mukaan.

Lauantaina 6.8. puolestaan on vuorossa energinen ja upea ABREU. Hänet tunnetaan mukaansa tempaavasta lavashowstaan, joka saa jäykimmänkin menojalan vipattamaan. Uusimman albumin Teipillä tai rakkaudella kappaleista on tullut jättihittejä, jotka ovat nousseet radion soitetuimpien kappaleiden listoille. ABREU oli myös viime syksyn Vain Elämää -ohjelmassa yksi kauden suurimmista suosikeista. Liput konserttiin maksavat 35 euroa. Alle 2-vuotiaat pääsevät sylissä maksutta mukaan. Liput www.lippu.fi tai tapahtumaa ennen portilta.

Kivi-juhlien näytäntökausi jatkuu jälleen 16.8, jolloin lavan valloittavat Nummisuutarit. Luvassa on railakas tulkinta Aleksis Kiven klassikkonäytelmästä. Lavan täyttävät laulu, tanssi, vauhti ja vaaralliset tilanteet, kun Eskon sijaan Nummisuutarin Eeva lähtee katastrofaaliselle mutta silti koomiselle kosiomatkalleen. Lisätiedot ja liput www.kivijuhlat.fi

Klaukkalassa riittää vilinää ja vilskettä 12.-14.8. kun Suomen parhaat nuoret yleisurheilijat kilpailevat kolmen päivän ajan mestaruuksista uusitulla Klaukkalan urheilukentällä. Jaossa on 64 henkilökohtaista ja 36 joukkuemestaruutta. Paikalle saapuu noin 800 urheilijaa ympäri Suomen. Myös Nurmijärven Yleisurheilun omia urheilijoita nähdään mitalitaisteluissa. Lauantaina ja sunnuntaina kisayleisön iloksi Monikon viereen nousee kunnan ja paikallisten palvelutuottajien Kisatori, jossa esiintyvät mm. Muumit ja Nurmijärven Opiston bändit . Lisätietoja tapahtumasta löydät täältä

Keskiviikkona 10.8. Sääksin uimarannalle tuulahduksen etelästä tuo Agencia Latina ry, jonka tunnelmallisessa musiikki-illassa kuullaan sekä perinteisiä että urbaaneja latinalaisamerikkalaisia säveliä.

Sääksissä tapahtuu myös 24.8. sillä silloin katsotaan ulkoilmaelokuvia. Sääksissä tapahtuu tapahtumasarjan päättää Keski-Uudenmaan Pride etkotapahtumana järjestettävä ulkoilmaelokuvanäytös Minä, Simon (2018)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tiedossa 17.8., kun nykysirkusryhmä Race Horse Company ottaa haltuunsa Monikon aukion. Motosikai-nimellä kulkevassa esityksessä omalaatuisuus, hauskuus ja hurjat temput yhdistyvät viihdyttävällä tavalla.

Rajamäen kyläpäivät järjestetään jo 27. kertaa lauantaina 27.8. klo 9-15.

Sunnuntaina 28.8.  Taaborin vuoren valloittaa Koskettava ilottelu Lailan tähtihetkiä -laulunäytelmä, joka tarjoilee näköalapaikan aikansa rakastetuimman ja lahjakkaimman naislaulajan Laila Kinnusen elämän hienoimpiin hetkiin niin estradilla kuin arjessakin. Tarinan punainen lanka raottaa verhoja uudella ennennäkemättömällä tavalla antaen kosketuspintaa Lailan äitisuhteelle, rakkaudelle, menestykselle sekä myös menetyksille.

Lailan tähtihetkiä siivittävät upeat tulkinnat Lailan tunnetuimmista klassikoista, jotka tempaavat katsojansa ajankuvan mukaiseen tunnelmaan 50-60-luvuille glamouria unohtamatta. Lailan tähtihetkiä on kunnianosoitus Laila Kinnusen elämäntyölle sekä hänen musiikkiperinnölleen. Musiikkinäytelmää tähdittävät Lailan tytär Milana Misic, tangokuningas Teijo Lindström, tangoprinssi Kalle Jussila sekä Laila ja Olavi -laulukilpailun voittaja 2018 Katja Karisukki.

31.8. löytyy osana Keski-Uudenmaan Pridea Rajamäen kirjastosta Maimu Brushwood o.s. Huolirinnan kokoperheen drag satuhetkessä seikkailevat marionettinukke Olavi ja räsynukke Ulla. He asuvat Neiti Rauhalan ihmeellisten tavaroiden antiikkiliikkeen takahuoneessa ja joutuvat kaikenlaisiin seikkailuihin. Kirjastossa voi myös askarrella sateenkaarihuiskan. Askartelupaja on omatoiminen ja huiskia voi tehdä koko kirjaston aukioloajan klo 10-17.

Aleksis Kiven kotimuseo Palojoella on avoinna 31.8. asti ti–su klo 11–18. Pihapiirissä palvelee Kekkurin museokauppa ja kahvikioski.

Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi on avoinna vielä 14.8. asti. Ryyppi on suomalaisen työn, teollisuuden ja väkevän alkoholihistorian erikoismuseo. Museon omistaa Anora Group Oyj ja sen avoinnapidosta vastaa Nurmijärven museo.

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä