Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 17.2.2023 – Hiihtolomaviikon hulinoita

17.2.2023

Hiihtoloma on jo ensi viikolla ja monenmoista tekemistä löytyy kotikulmilta.

Nuorisotoimen hiihtoloman päiväleirien ilmoittautuminen on vielä käynnissä sunnuntaihin 19.2. asti. Päiväleirit järjestetään Kirkonkylän, Rajamäen ja Klaukkalan nuorisotiloissa. Lisätietoja ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.

Leireillä on maanantaista keskiviikkoon päivittäin tarjolla monipuolista ohjelmaa klo 9-15 mm. ulkoilua, liikuntaa, kädentaitoja sekä vapaata leikkiä ja oleilua. Leireillä ohjaajina toimivat nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaajat.

Ahjolan kertsi on auki talvilomalla maanantaina 20.2 klo 17-20, keskiviikkona 22.2 klo 17-20 ja torstaina 23.2 klo 10-18 (ohjelmassa askartelua ja kokkailua). Myös Klaukkalan Monikon kertsi on auki päivittäin klo 15 alkaen.

Hiihtoloman liikuntamaa löytyy ma 20.2. klo 10-12 Maaniitun koulun liikuntasalissa. Tapahtuma on omatoiminen ja suunnattu alle 12-vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. Salissa saa vapaasti testata eri telineitä ja välineitä. Valvojina toimivat liikuntapalveluiden työntekijät, lapset ovat vanhempien vastuulla.

Klaukkalan ja Rajamäen kirkoissa on maanantaina 20.2. klo 9-13 Talvista puuhaa perheille.  Sisällä ja ulkona pelejä, askartelua ja yhdessäoloa. Ulkoilua sään salliessa. Tarjolla pientä purtavaa.

Nurmijärven seurakunta järjestää myös tiistaina 21.2. klo 9-13 lapsille ja lapsiperheille talvista puuhaa Kirkonkylällä Kuuselassa. Sisällä ja ulkona pelejä, askartelua ja yhdessäoloa. Ulkoilua sään salliessa. Tarjolla pientä purtavaa. Mahdollisuus grillata omia eväitä.

Selvitä kirjastokoiranpentu Lupan touhuja hauskassa pakopelissä. Auta Luppa kiipelistä ja voita palkinto! Lupan seikkailut -pakopeli pelattavissa Rajamäen kirjastossa talvilomaviikolla maanantaista perjantaihin 20.-24.2. klo 12-17. Peli soveltuu perheille ja alakouluikäisille. Pelin pelaamiseen kuluu noin 15 minuuttia.

Nurmijärven liikuntapalvelut järjestää hiihtolomalla koko perheelle tekemistä ulkona. Hiihtolomahulinoilla on mahdollisuus kokeilla lumikenkiä, tehdä lumiveistoksia (lumitilanteesta riippuen) sekä muuta liikunnallista tekemistä. Ulkotulilla voit nauttia lämmöstä tai paistella omia eväitä. Paikalla myös paikallinen partiolippukunta, joita voit tukea ostamalla eväitä, maksuvälineenä käy myös mobilepay. Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia. 21.2. klo 11-13: Isoniitun koululla (luistelukentän vieressä), Löydöskuja 2 Klaukkala. 23.2. klo 11-13: Kirkonkylän tekojääradan vieressä, Suojalantie 2 Nurmijärvi.

Nurmijärven nuorisopalvelut järjestää Märkiön leirikeskuksessa koko perheen ulkoilutapahtuman missä mahdollisuus omatoimiseen ulkoiluun, makkaran paistoon, lumikenkäilyyn ja muihin talviaktiviteetteihin. Leirikeskuksen ulkotilat auki torstaina 23.2.2023 klo 10-16. Tervetuloa avoimille hangille!

Lasten Kino esittää lastenelokuvia Klaukkalan kirjaston alakerran Tello-salissa. Elokuviin jaetaan maksuttomia pääsylippuja noin kaksi viikkoa ennen esitystä. 22.2. Talviloman Lasten Kino klo 13 ja klo 17.30: Lightyear Toy Storysta tuttu rakettimies seikkailee omassa elokuvassaan. Kesto 1h 40 min. Ikäraja K7, aikuisen seurassa K4. Elokuva esitetään klo 13 ja klo 17.30. Nouda maksuton lippu Klaukkalan kirjastosta 7.2. alkaen.

Pääkirjastossa esitetään talvilomaviikolla torstaina 23. helmikuuta kello 14 lasten animaatioelokuva Punainen. Elokuvan kesto on 1 t 36 minuuttia ja ikäraja K7/K4. 13-vuotias Mei Lee elää murrosiän kaaoksessa ja kokee jättimäisen yllätyksen. Aina kun hän tuntee erityisen voimakkaita tunteita, hän muuttuu valtavaksi kultapandaksi. Tervetuloa elokuviin!

Lisää tapahtumia löydät tapahtumakalenterista

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä