Nurmijärven blogi

Näin Nurmijärvi rakentuu

Näin Nurmijärvi rakentuu

Kiinteistönhoitajat – arjen ammattitaitoiset sankarit

19.5.2022

Kiinteistönhoitajat huoltavat ja ylläpitävät kunnan kiinteistöjä, noin 180 rakennusta. Työtä siis riittää, näille 14 kunnassa virka-aikaan työskentelevälle kiinteistönhoitajalla. Kiinteistönhoitajista viisi sekä kiinteistötyönjohtaja ovat lisäksi 24/7 valmiudessa hätätapauksien varalta. Kunta ylläpitää kiinteistöhoitajien ammattitaitoa kouluttamalla heitä aktiivisesti, koska tekniikka kehittyy kovaa vauhtia. Tällä hetkellä on menossa merkittävä ja mittava koulutus – kaikki kunnan kiinteistönhoitajat suorittavat oppisopimuksella kiinteistönhoitajan ammattitutkintoa.

Koulutuksilla ylläpidetään monipuolista ja ajantasaista osaamista

Kunta mahdollistaa kiinteistönhoitajien osallistumisen moninaisiin eri asioihin keskittyviin koulutuksiin.

”Viimeisin koulutus taitaa olla työturvallisuuskortin suorittaminen. Ja nyt tämä tällä hetkellä kaikille tarjoutuva hieno mahdollisuus, kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon suorittaminen Taitotalossa on käynnissä”, kertoo kiinteistötyönjohtaja Pasi Himanen.

Kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon suorittamisessa oppiminen tapahtuu pääosin työpaikalla päivittäisissä työtehtävissä. Lisäksi osallistutaan lähiopintoihin Taitotalossa sekä ohjattuun verkko- ja itseopiskeluun. Koulutus kestää noin vuoden, ja tutkinnon laajuus on 150 osaamispistettä.

Kysyttäessä koulutuksista kiinteistönhoitajina työskenteleviltä Jarilta ja Patrickilta, niin molemmat kertovat suorittavansa kiinteistönhoidon ammattitutkintoa.

”Lisäksi olen osallistunut esimerkiksi paloilmoittimiin ja energia-asioihin liittyviin koulutuksiin”, mainitsee Jari.

”Tietysti myös tulityö-, ensiapu- ja työturvallisuuskortti pidetään ajan tasalla, lisää Patrick.

Kiinteistönhoitajan työpäivä

Kysyimme kiinteistönhoitajina toimivilta Jarilta ja Patrickilta:

1.       Millainen on kiinteistönhoitajan tyypillinen työpäivä?

2.       Mikä on parasta kiinteistönhoitajan työssä?

Kiinteistönhoitaja Jari

Aamuisin kokoonnumme toimistolle ja katsomme hälytyslistat ja huolto-ohjelmat. Näiden perusteella suunnittelen päivän työni ja töiden järjestyksen. Hätäkeikat hoidan luonnollisesti ensimmäiseksi. Tehtäviä riittää koko päiväksi.

Työpäivät vaihtelevat, rutiinitöitä ovat lähinnä kuukausittain tehtävät testit. Pyrin myös käymään vastuullani olevissa kiinteistöissä huoltotarkastuksilla vähintään kerran viikossa.

Parasta työssäni on, että saan itse suunnitella työpäiväni melko vapaasti.

Kiinteistönhoitaja Patrick

Työpäivä alkaa klo 7, ja aamulla yleensä ensin tarkastan koneelta tulleet palvelupyynnöt ja yöllä mahdollisesti olleet hälytykset, jos ei heti aamutuimaan puhelimitse ilmoiteta muita kiireellisiä töitä.

Päivän mittaan tulee käytyä useissa kohteissa, joko tehden palvelupyyntöjen ja soittojen mukaisia töitä, tai huoltokirjan kuukausitöitä. Kiinteistöissä liikkuessa osuu silmään toki myös asioita, mitä ei ole ilmoitettu, ja ohi mennessä niitä tulee korjailtua, koska ennakointi on kiinteistönhoidossa äärimmäisen tärkeää.

Välillä joudun siirtämään muita töitä myöhemmäksi, jos tulee soitto esimerkiksi vuotavasta vesiputkesta, rikkoutuneesta kylmiöstä tai muista vaaraa aiheuttavista kiireellisistä töistä.

Nautin työssäni eniten siitä, kun kohteissa asiakkailta saa positiivista palautetta omasta työstä ja oman käden jäljen näkee kiinteistöissä.

 

Bloggaajina

Pasi, Jari ja Patrick

Takaisin listaukseen

Blogi-kirjoituksia rakentamisesta, maankäytöstä, kaduista, virkistys- ja liikunta-alueista, ympäristöasioista, asumisesta ja liikenteestä. Blogin kirjoittajina kunnan työntekijät ja sidosryhmien edustajat.

Ilmakuva Nurmijärven kirkonkylästä.