Nurmijärven blogi

Ilmiöntekijät

Ilmiöntekijät

Katja – hallintojohtaja

8.11.2022

Katja - hallintojohtaja. Katja hymyilee heijastavan lasin vieressä“Tulin Nurmijärvelle hyvän kuntamaineen perässä, ja on ollut mukava huomata, ettei mielikuvani ollut väärässä. Täällä ollaan mukavasti maalla, mutta kaupungin läheisyys pitää liikkeessä. Kunta on täältä kuntaorganisaation sisältä katsottuna sopivan kokoinen – ei liian suuri, muttei liian pienikään.  Ja nurmijärveläiset ovat samanlaisia jalat maassa -tyyppejä kuin kotipaikkakunnallani Pudasjärvellä. Sopeuduin tänne nopeasti.

Olen toiminut kunnan hallintojohtajana kohta parisen vuotta. Edeltäjäni teki hyvää työtä ja pääsin jatkamaan hyvistä asetelmista – toki kehittämistä löytyy aina.

Hallintojohtajana vastaan konsernipalvelujen toimialan johtamisesta ja kehittämisestä. Keskeisiä tehtäviäni ovat kunnan hallinnon, tiedolla johtamisen ja strategisen johtamisen koordinointi ja kehittäminen. Toimin kunnanvaltuuston sihteerinä ja vastaan kunnanhallituksen valmistelu- ja toimeenpanotehtävistä. Edistän myös  kuntalaisten osallisuutta sekä kuntalaisten ja kuntaorganisaation vuorovaikutusta. Ja tarpeen vaatiessa toimin kunnanjohtajan sijaisena.

Työni onkin erittäin monipuolista ja tehtäväkenttä on laaja. Pidän silti  pestiä ihmisen kokoisena. Olen saanut riittävästi tukea omaan työhöni ja kannustusta alan kehittämiseen ja uudistamiseen. Tiedän tekeväni työtäni kuntalaisten vuoksi ja se antaa merkityksen työlleni.

Kunnassa on ollut vallalla keskusteleva kulttuuri. Yritän ylläpitää ja tukea sitä, koska sen avulla saamme enemmän aikaan kuin kinaamisella tai turhalla byrokratialla.

Mielestäni olemme onnistuneet oikein hyvin. Työ on haastava ja tehtäväkenttä laaja, mutta konsernipalveluiden noin kuudenkymmenen hengen porukka tekee sitä rautaisella ammattitaidolla – ei kuitenkaan tiukkapipoisesti, vaan rennolla otteella. Se on yhdistelmä, joka tuo jaksamista tekemiseen ja vie asioita vauhdilla eteenpäin.

Yritän karistaa työasiat kotiin mennessäni. Viimeistään siinä auttavat  liikunta, luonto, lukeminen ja mikä tärkeintä – läheiset.”

Katja - hallintojohtaja. Katja työpöydän ääressä puhumassa toiselle henkilölle.

 

 

Takaisin listaukseen

Nurmijärven kunnassa työskentelee noin 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitäkin on yli 200. #ilmiöntekijät-kampanja esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia.

Tutustu ilmiöntekijät-tarinoihin >>

Ilmiöntekijät