Nurmijärven blogi

Näin Nurmijärvi rakentuu

Näin Nurmijärvi rakentuu

Kahmi kirjoja kesäkuussa kirkonkylällä

25.5.2021

Pääkirjastossa käyneet ovat ehkä havainneet, että kirjastoon on ilmestynyt suuria pahvilaatikoita ja vielä avaamattomia laatikoita. Tämä johtuu siitä, että pakkaamme kaikki pääkirjaston aineistot, kuljetamme ja varastoimme ne pois peruskorjauksen tieltä. Pääkirjaston peruskorjaushan alkaa elokuussa, ja pääkirjasto suljetaan jo juhannuksena.

Olemme aloittaneet pakkaamisen vähän luetuista aineistoista, eli käsikirjastosta, kotiseutukokoelmasta ja kirjavarastosta. Nämä kaikki siirretään pitkäaikaisvarastoon. Kirjastosalin aineistoa puolestaan siirretään aikanaan väliaikaiseen kirjastoon kirkonkylälle sekä Klaukkalan ja Rajamäen kirjastoihin. Mutta sen aika on juhannuksen jälkeen.

Lainaa koko kesän luettavat ennen juhannusta

Pääkirjaston ovet sulkeutuvat juhannuksena, 25.6. Väliaikaisen kirjaston ovet kirkonkylällä on tarkoitus avata viimeistään syyskuun alussa. Kirjastolaisilla on kova pakkausurakka edessään, onhan meillä kirjoja ja muita aineistoja yllin kyllin. Voit kirjastonkäyttäjänä avittaa meitä hieman – lainaamalla mahdollisimman paljon kirjoja ja muuta aineistoa ennen kirjaston ovien sulkeutumista.

Kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen saat lainattaville kirjoille ja muulle aineistolle pidemmän, kolmen kuukauden laina-ajan. Uutuuskirjojen ja varattujen kirjojen kohdalla pidempi laina-aika toteutuu pari viikkoa myöhemmin.

Kesän ajan lainassa ollut aineisto palautuu väliaikaiseen kirjastoon. Näin pääset osittain vaikuttamaan siihen, millaisia kirjoja ja muuta aineistoa väliaikaiskirjastoon jää lainattavaksi peruskorjauksen ajaksi.

Ei muuta kuin 1.6. alkaen lainaamaan roppakaupalla kirjoja kesäpäivien iloksi – ja meidän iloksi, kiitos😊, kun pakattava määrä vähenee.

Bloggaajana 
Kirjastolaiset

Takaisin listaukseen

Blogi-kirjoituksia rakentamisesta, maankäytöstä, kaduista, virkistys- ja liikunta-alueista, ympäristöasioista, asumisesta ja liikenteestä. Blogin kirjoittajina kunnan työntekijät ja sidosryhmien edustajat.

Ilmakuva Nurmijärven kirkonkylästä.