Nurmijärven blogi

Näin Nurmijärvi rakentuu

Näin Nurmijärvi rakentuu

Kaasutankkausasema – monta kärpästä samalla iskulla!

2.9.2021

Olen ollut urani aikana monissa eri kokoisissa energia-alan investointihankkeissa mukana, mutta en ole koskaan aiemmin päässyt kehittämään hanketta kotiseudulleni.

Nurmijärven Sähkön kaasutankkausaseman selvityshanke ja nykyinen työpaikkani Wega Groupissa antoivat, vihdoinkin, mahdollisuuden tähän. On mahtavaa päästä kehittämään sekä päästöjä vähentävää että kotinurkille taloudellista hyötyä tuovaa hanketta, hyvässä porukassa!

Kaasuautobuumi odottelee asemaverkoston paranemista

Liikenteen siirtymistä puhtaampiin polttoaineisiin vauhdittaa tällä hetkellä ympäristötietoisuuden kasvun lisäksi erilaiset verotukselliset ja lainsäädännölliset ohjauskeinot. Henkilöautojen puolella on kova sähköautobuumi, mutta myös kaasuautoja ostetaan vuosittain ihan kohtuullinen määrä, vaikka EU-lainsäädäntö mielestäni sorsiikin epäloogisella CO2-päästölaskentamenetelmällä kaasuautoja verrattuna sähköautoihin.

Molemmat ovat hyviä valintoja ympäristön kannalta, kunhan energialähde, sähkö tai kaasu, valmistetaan uusiutuvista materiaaleista. Kaasuauton osalta on mahdollista myös kehittää paikallista kiertotaloutta, jolloin autoilijat voisivat ajella paikallisista jätteistä tai biomassasta tuotetulla energialla.

Biokaasu on ollut yksi kestävimmistä polttoaineista jo pitkään. Kuitenkin ilman tankkausasemaverkoston laajenemista, ei monelle kaasuauton hankinta ole ollut mahdollista, vaikka kiinnostusta sellaisen hankkimiseen olisikin.

Raskas liikenne – sähkö, vety vai kaasu?

Tankkausasemaverkosto on ratkaiseva seikka myös raskaassa liikenteessä. Siirtymä kaasuun kiinnostaa varsinkin ympäristötietoisia kuljetusliikkeitä, verkoston laajenemista kuitenkin odotellaan.

Sähköä ei nähdä yhtä potentiaalisena energiamuotona raskaammalle liikenteelle akkujen painon aiheuttaman pienemmän hyötykuorman, hitaan latauksen ja kaluston hintavuuden takia.

Vety taas nähdään kiinnostavana polttoaineena tulevaisuudessa, mutta teknologia ei ole vielä riittävän kehittynyttä. Vedyssä askarruttavat niin turvallisuusaspektit kuin tuotantokustannuksetkin. Tällä hetkellä vety nähdään tulevaisuuden polttoaineena, noin 8–10 vuoden sisällä tulevaksi.

Tällä hetkellä maa- ja biokaasu näyttäytyvätkin monelle kuljetusliikkeelle ympäristön sekä talouden kannalta parhaimpana vaihtoehtona.

Paikallista pioneerityötä parhaimmillaan

Nurmijärven Sähkö tekee erinomaista pioneerityötä asian hyväksi. Alustavien laskelmien mukaan kaasutankkausaseman rakentaminen lähelle Ilvesvuoren teollisuusaluetta olisi sijainniltaan optimaalinen. Asemalla tarjottaisiin sekä nesteytettyä että paineistettua kaasua.

Aseman rakentaminen mahdollistaisi pendelöijien, jäteautojen, joukkoliikenteen, teollisuuden kuljetusten ja ohiajavan raskaan ja henkilöautoliikenteen siirtymisen vähäpäästöiseen, ja parhaimmillaan paikalliseen biopolttoaineeseen.

Selvityshankkeessa kartoitetaan samalla myös biokaasun tuotantopotentiaalia lähialueella. Parhaimmassa tapauksessa kaasutankkausaseman rakentaminen poikisi biokaasun tuotantolaitosinvestointeja sekä toisi myös lisää työpaikkoja Nurmijärvelle.

Ja kaikki tämä, yhdellä samalla iskulla, päästöjen vähenemistä unohtamatta – mikäs sen parempaa!

 

Bloggaajana

Toni Hemminki, Partner and Chief operating officer 

Wega Group Oy

Kaasusäiliö, kontteja, tankkauspisteitä ja ajoneuvoja kuvitteellisella kaasutankkausasemalla .
Havainnekuva: Wega Group Oy
Takaisin listaukseen

Blogi-kirjoituksia rakentamisesta, maankäytöstä, kaduista, virkistys- ja liikunta-alueista, ympäristöasioista, asumisesta ja liikenteestä. Blogin kirjoittajina kunnan työntekijät ja sidosryhmien edustajat.

Ilmakuva Nurmijärven kirkonkylästä.