Nurmijärven blogi

Ilmiöntekijät

Ilmiöntekijät

Anu – ruokapalveluesimies

26.9.2019

“Osana Nurmijärvi-ilmiötä silloin vuonna 2006, muutimme perheemme kanssa tänne, kuten kaikki muutkin. Ajattelimme, että Nurmijärvi on rauhallinen kylä, samanlainen kuin mistä Pohjanmaalta lähdimme. Hyvähän tämä on ollut.

Vastaan ruokapalveluesimiehenä Ateriakeitaan ja Heikkarin lounasravintoloiden toiminnasta ja henkilökunnasta. Tilaan tavarat, suunnittelen työvuorot ja olen keittiössä apuna joka päivä. Huolehdin, että hommat toimivat. Tämä paikka on huippu, kun on niin paljon erilaista toimintaa. Saa tehdä vaikka mitä!

Näissä töissä täytyy aina olla varasuunnitelma. Alalle onkin valikoitunut ihmisiä, jotka ovat joustavia eikä mene sormi suuhun. On ollut tilanteita, joissa päivä on näyttänyt ihan mahdottomalta ja kuitenkin olemme porukalla selvinneet.

Matkustelu on minulle tärkeää. Omassa lapsuudessani ei käyty kaukana. Vasta mieheni kanssa olen alkanut reissata. Matkailu avartaa, kun näkee uutta ja erilaista. Haluan tarjota lapsillenikin ihanat muistot ulkomailta.

Matkoilla haluan syödä paikallista ruokaa. Tykkään antipastoista, semmoisista pienistä paloista. Niitä syödään täällä kotonakin, sillä ne ovat helppo ja nopea valmistaa. ”Minulle riittäisi artisokka, aurinkokuivatut tomaatit ja oliivit, ja niillä voisin elää.”

Ilmiöntekijä Anu

Takaisin listaukseen

Nurmijärven kunnassa työskentelee noin 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitäkin on yli 200. #ilmiöntekijät-kampanja esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia.

Ilmiöntekijät