Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Hyvää lukukauden alkua!

7.8.2019

Vuoden jännittävin päivä on menossa – koulut alkavat!

Jännitys on kova – etenkin tietysti niillä, joilla on kyseessä ensimmäinen koulupäivä. Mutta jännityksessä elävät toki kaikki koululaiset, heidän perheensä, koulujen henkilökunta, koulutuksen järjestäjät, koulukyytien kuljettajat, autoilijat, kummit, mummit ja muut.

Kukin osaltaan varmasti myös valmistautuu päivään niin, että turhilta kommelluksilta vältyttäisiin. Huolellinen valmistautuminen onkin paras tapa vähentää jännitystä.

Kunnan puolesta haluan kiittää kaikkia, jotka ovat edesauttamassa sitä, että syyslukukauden alkuun päästään sujuvasti, joustavasti ja turvallisesti.

Aamulla koulujen lähistöllä päivystää tänäkin vuonna vapaaehtoisia suojatiepäivystäjiä – ainakin Lions Club Klaukkala, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Nurmijärven Sähkö.

Koulureitit on varmaan jo perheissä läpi käyty, mutta myös muiden liikenteessä liikkujien on hyvä huomioida, että parhaillaan Nurmijärvellä on useita tietöitä mutkistamassa koululaisten kulkemista. Tarkkana on siis oltava ihan jokaisen!

Tämän syksyn isommat uudistukset koulunkäynnin osalta liittyvät tiedonkulkuun. Helmi-oppilashallinto-ohjelma korvattiin elokuun alussa Wilmalla, johon kirjautuminen on ollut vanhemmille mahdollista vaiheittain heinäkuun alusta alkaen. Lukuvuoden alussa Wilmasta otetaan käyttöön perustoiminnot ja myöhemmin Wilman käyttöä laajennetaan myös muihin toimintoihin.

Toinen tiedonkulkuun liittyvä uudistus on, että koulukuljetuksessa olevien lasten kuljetuksiin liittyvät tiedot välitetään Kouluun.fi-käyttöliittymän kautta. Kuljetustiimi on lähettänyt 5.8. mennessä lapsikohtaisen käyttöoikeuskoodin tekstiviestillä ja tämän koodin avulla huoltaja on voinut lisätä lapsensa Kouluun.fi-tunnuksiinsa. Tarkempaa tietoa asiasta löytyy tiedotteestamme.

Hyvää syyslukukauden alkua kaikille ja etenkin koululaisille onnea ja menestystä opintoihin!

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä