Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Hyvää lukukauden alkua!

13.8.2020

Elämme jälleen vuoden jännittävimpiä päiviä. Ehkä vain joulu ja syntymäpäivä ovat jännittävämpiä kuin lukuvuoden ensimmäinen päivä. Ja se on tänään!

Yleensä tärkein muistettava asia on liikenneturvallisuus ja koulumatkalaisten huomioiminen. Eikä se sen vähemmän tärkeä ole tänäkään vuonna, vaikka rinnalle on tullut muutama muukin tärkeä muistettava.

Nurmijärven kunta haluaakin muistuttaa, että koulujen alkaminen 13.8. klo 9 ja koulupäivän päättyminen samaisena päivänä klo 12, tuo taas paljon lapsia ja nuoria liikenteeseen. Turvallisen koulutien takaamme me kaikki osaltamme – eikö niin!

Kunnassa koulutietä valvovat ensimmäisenä päivänä useissa kohdin suojatiepäivystäjät, jotka katsovat, että lapset pääsevät turvallisesti tien yli. Suojatiepäivystyksessä on mukana paljon vapaaehtoisia kuntalaisia, kunnan henkilökuntaa, vanhempainyhdistysten väkeä ja mm. Klaukkalan Lionsit.

Niitä muita muistettavia asioita tänä syksynä ovat tietenkin koronasuositukset:

  1. Opetukseen ja varhaiskasvatukseen tullaan vain terveenä. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita ovat mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Jos lapsella on tällaisia oireita, niin silloin lapsi ei voi tulla päiväkotiin tai esiopetukseen. Sairastuneen tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Koronapuhelin palvelee kaikkina päivinä klo 8-20 numerossa 0192260099. Muina aikoina voi soittaa päivystysnumeroon 116117, josta saa toimintaohjeet.
  2. Etäisyydet. Opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa toteutetaan mahdollisuuksien mukaan porrastuksia ja ryhmittelyä, jotta etäisyydet pysyvät riittävinä. Henkilöstö toimii mahdollisuuksien mukaan saman lapsiryhmän kanssa ja pyrkimys on, että lapsiryhmiä ei sekoiteta tai yhdistetä keskenään. Isoja yhteistilaisuuksia ei järjestetä. Ylimääräisten henkilöiden oleskelua koulun tai varhaiskasvatuksen alueella rajoitetaan.
  3. Hyvä käsi- ja yskimishygienia. Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana. Käsien pesu sisään tullessa ja ennen ruokailua, sekä aivastamisen tai yskimisen jälkeen on välttämätöntä. Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään roskiin heti käytön jälkeen. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella.

Koronaviruksen toisen aallon etenemistä ja vaikutuksia on vielä mahdotonta ennustaa. Tulevaan varautumista helpottavat varmasti opit, joita viime kevään etäopetusjaksolta sekä kevään lähiopetusjaksolta saimme. Siitä huolimatta on syytä asennoitua joustavasti ja varautua siihen, että muutoksia tilanteisiin saattaa tulla nopeallakin aikataululla.

Toivotan kaikille voimia ja tsemppiä alkavaan lukukauteen. Kiitos, että noudatatte annettuja ohjeita ja suhtaudutte ymmärtäväisesti pandemiatilanteen aiheuttamiin poikkeusjärjestelyihin.

Iloista ja turvallista lukukauden alkua!

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä