Kunnanjohtajalta
Hyvää Aleksis Kiven päivää ja Suomalaisen kirjallisuuden päivää!
Suomen virallisessa Aleksis Kivi pääkaupungissa Nurmijärvellä juhlitaan tänään sekä perinteisin menoin, että uusia tuulia haistellen.
Klo 12 Aleksis Kivi seura ja Nurmijärven kunta laskevat seppeleet Aleksis Kiven patsaalle. Tilaisuudessa nähdään katkelma Olviretki -näytelmästä ja kuullaan Tuia Palosen laulua. Tilaisuutta voi tulla seuraamaan paikanpäälle tai katsoa livelähetystä kunnan Facebook-tililtä.
Klo 15 alkaa Klaukkalan Monikkosalissa Olavi Uusivirran konsertti, johon lippuja on vielä saatavilla. Pääsylipun hinta on 35 euroa. Konsertissa kuullaan Uusivirran oman tuotannon lisäksi hänen tulkintojaan Aleksis Kiven runoista.
Klo 18 Nurmijärven kirkossa esiintyvät Juha Poikela, Nurmijärven puhallinorkesteri sekä reserviläisten kuoro, jotka esittävät päivän teemaan sopivaa musiikkia. Tilaisuuteen on vapaapääsy, ohjelma 10€.
Tänään julkistetaan myös vuotuisten Konstiniekka ja Eskon puumerkki – tunnustusten saajat.
Kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekka myönnetään tänä vuonna Meebu Lahdenpäälle. Kunnan kulttuuripalkinto annetaan vuosittain jollakin taiteen alalla ansioituneelle nurmijärveläiselle tai Nurmijärvellä vaikuttaneelle henkilölle tai ryhmälle. Palkintoperustelujen mukaan Meebu on vuosien aikana kehittänyt ja monipuolistanut paikallista kulttuurielämää toimimalla lukuisten teatteriesitysten tuottajana sekä tuomalla stand-up kulttuurin Nurmijärvelle. Moni meistä kävi katsomassa Taaborilla yleisömenestys Rosvot-näytelmän, jonka tuottajana Lahdenpää toimi.
Aleksis Kiven seuran Eskon puumerkki -tunnustuspalkinto puolestaan myönnetään muusikko Litku Klemetille. Jo vuodesta 1975 jaettu palkinto jaetaan vuosittain Nummisuutarien Eskon sinnikkyyttä ja itsepäisyyttä työssään osoittaneelle henkilölle. Klemetti on balalaikkaa soittava laulaja-lauluntekijä. Muusikon tuotantoa voi käydä kurkkaamassa vaikkapa täällä.
Näiden tunnustusten lisäksi, juhlapäivänä jaetaan myös Positiivinen ilmiö -palkinnot.
”Muutoin tahdon valmistaa sinua siihen, että Nurmijärvellä ei ole mitään mielenkiintoista tarjottavaa sen enempää luonnon kuin taiteenkaan puolesta; maisemia ei ole minkäänlaisia, ei kukkuloiden ja laaksojen romanttisia ryhmiä; silti ovat nämä seudut minulle kauneimmat maan päällä…” – Aleksis Kiven kirje ystävälleen Robert Svanströmille, 11.7.1863
Vaikka Aleksis oli aikanaan hivenen pessimistinen, on itse Kivestä ja monesta muusta nurmijärveläisestä syntynyt suorastaan ilmiö. Positiivinen Ilmiö-palkinnot jaetaan tänä vuonna yhteensä neljälle henkilölle taiteen, tieteen, kulttuurin tai liikunnan saroilta, jotka ovat edustaneet Nurmijärveä positiivisesti. Palkittavien henkilöiden valintaan ovat kuntalaiset voineet vaikuttaa vuosina 2020 ja 2021 tehdyissä verkkokyselyissä.
Positiivinen ilmiö -palkinnon saajia on tarkoitus nostaa esiin kunnan viestinnässä perusteellisemmin tulevan vuoden aikana. Palkinnot luovutetaan seuraaville henkilöille:
Juho Kantola on kymmeniä kilpailuja Suomessa ja ulkomailla voittanut ratamoottoripyöräilijä. Hänet on hyväksytty mukaan ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan historian nuorimpana suomalaisena. Vuonna 2019 hän voitti Fin Supersport 300-luokan suomen mestaruuden.
Askellajiratsastaja Gerda-Eerika Viinanen palkittiin jo viime vuonna Ratsastajainliiton vuoden ratsastusnuori -palkinnolla. Hän on voittanut junioreiden lajimestaruuden kolmena vuonna peräkkäin ja päässyt palkintosijoille PM-tasolla. 2019 tuli SM-kultaa ja Gerda-Eerika edusti Suomea MM-tasolla passiluokissa. Toukokuussa 2021 syntyi uusi Suomen ennätys aika 14,49 sekuntia hevosella Svala frá Minni-borg.
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen on monipuolinen nurmijärveläinen taiteilija. Hän tekee taidetta, joka käsittelee vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Tällä hetkellä hän työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen 3-vuotisella apurahalla. Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekan Wallinheimo-Heimonen sai vuonna 2016 ja vuonna 2019 hänelle myönnettiin monitaiteen valtionpalkinto.
Valotaiteilija Eero Helle osallistui Lux Helsinkiin 2020 teoksella Day and night. Suuri osa meistä on Eeron töitä nähnyt, sillä hän on jo parinkymmenen vuoden ajan työskennellyt valojen parissa lukemattomissa konserteissa ja televisiolähetyksissä.
Tänään kurkistetaan myös tulevaan.
Vuonna 2022 tulee kuluneeksi 150 vuotta Aleksis Kiven kuolemasta ja tuolloin vietetään merkkivuotta mielenterveyden ja hyvinvoinnin teemalla – ”Minä elän!”. Teema sopii aikaamme monin tavoin ja koskettaa syvältä koronan runtelemaa yhteiskuntaamme. Nyt on aika kiinnittää huomiota elämään.
Teemavuoden järjestävät Nurmijärven ja Tuusulan kunnat yhteistyössä. Merkkivuoden yhteistyökumppaneiksi ovat myös jo lupautuneet mm. Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä, Aleksis Kiven Seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsingin ylioppilaskunnan hallitus, HUS:n museotoimikunta sekä Tuusula-seura.
Kutsumme myös muita toimijoita mukaan teemavuoden viettoon. Suunnitelmissa on jo monenlaisia tapahtumia ja missionamme on haastaa ihmiset aktiivisesti rakentamaan omaa hyvinvointiaan erityisesti taiteen, liikunnan, kulttuurin ja tiedon avulla.
Päivän kruunuksi voi kuunnella ja katsella upean Aleksis Kiven Maamme runon, jonka on tänään julkaissut Nurmijärveläinen lauluyhtye A-Men.
Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä